28.1.2016

SUKLAAKAKKU JOKA VIE KIELEN



Otsikon mukaisesti lupaa tämän suklaakakun resepti ja ei se nyt kovin paljon liiottele, tämä on nimittäin valtavan hyvää! Tämä on se kakku, joka on ilahduttanut minua eniten työpaikan kahvitunnilla ja jota olen aikanaan kotonakin useaan kertaan työkaverilta saadulla reseptillä leiponut, mutta nyt muutaman vuoden gluteenittomuuden aikana tyystin unohtanut. Nyt tämä resepti tuli taas mieleeni, kun tuli tarvetta keksiä erääseen kokoukseen jotain kahvileipää viemisiksi. Päätin kokeilla kuinka hyvin tämä taipuisi gluteenittomaksi ja hyvinhän se taipui ja hyvää tuli!

Tämän kakun idea on, että se tulee leipoa ehdottomasti tuollaiseen perinteiseen kuivakakkuvuokaan. Olen kokeillut myös tavalliseen irtopohjavuokaan ja siitä vaan ei tule yhtä mehevää kuin korkeassa vuuassa. Alkuperäisen ohjeen mukaan kakkua ei kuorruteta mitenkään, mutta itse olen kuorruttanut kakun aina suklaalla, yleensä Pätkiksellä ja ei se ainakaan huonommaksi sillä tavoin mene. Suklaakuorrutuksella on myös helppo saada kakku näyttäväksi suht pienellä vaivalla. Tämä on myös se kakku, jonka voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja se vaan parantaa makua. Kaikkinensa aika loistava herkku!



suklaakakku joka vie kielen (gluteeniton)


2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 kananmunaa
1 dl kuumaa vahvaa kahvia

kuorrutus

3 Pätkis suklaapatukkaa
n. 50 g tummaa suklaata
tilkka vettä
koristeeksi sulatettua valkosuklaata

Sulata ja jäähdytä voi tai margariini. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoihin sokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauhe. Lisää rasva jauhoihin ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota munat ja sekoita varoen taikinaan. Lisää lopuksi kahvi vähitellen sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteisen uunin alaosassa 40-50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutusta. Parempaa tulee, jos annat olla yön yli jääkaapissa kuvun alla ja kuorrutat vasta seuraavana päivänä. Myös kuorrutuksen on hyvä antaa kovettua jääkaapissa muutama tunti. 

Mikäli käytät Pätkistä kuorrutuksessa, huomaa, että pakkausselosteen mukaan se saattaa sisältää pieniä määriä vehnää. Voit korvata Pätkikset sulattamalla yhteensä 100 g tummaa suklaata. Sulata suklaat vesihauteessa, Pätkistä käyttäessäsi lisää seokseen pieni tilkka vettä, jotta saat siitä riittävän juoksevaa koristeluun. 



Itsehän tein näitä sitten tiistaina samalla vaivalla kaksin kappalein. Eikä ole enää kummastakaan palakaan jäljellä... saattapi mennä taas viikonloppuna leipomishommiksi ja mikä parasta, se viikonloppuhan alkaa taas jo tänään!

-Piia

8 kommenttia :

  1. Taitaa ollakin huomenna leipomishommia. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  2. Tätä on pakko saada jossain vaiheessa! Jouluna kokeiltiin gluteenitonta, munatonta ja maidotonta kakkua, mikä oli hirveetä kuraa. Tuo näyttää vähän herkullisemmalta =D

    VastaaPoista
  3. Oi kun näyttää herkulliselta! Jos ei olisi herkkulakko päällä niin menisi testiin, ohjeen säilytän silti jotta voin testailla tulevaisuudessa!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua onkin! Ja tsemppiä herkkulakkoon, itsehän en moiseen pystyisi... :D

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoinen ohje! Tarkoitan, että yleensähän kuivat aineet sekoitetaan munavaahtoon ja rasva loppuvaiheessa eikä toisinpäin. Pakko testata, että miten tällainen päinvastainen ohje toimii :)

    Pisteet gluteenittomuudesta :) Tämä kakku kestää ilmeisesti kasassa hyvin? Monet gluteenittomat kun murenevat helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kestää kyllä hyvin kasassa vaikka gluteeniton onkin! :) Enpä itse ole edes ajatellut, että tässä aineet lisättäisiin jotenkin erikoisessa järjestyksessä, mutta niinhän se taitaa olla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!