Tänne on iskenyt oikea pataleipähulluus! Viimeisten parin viikon aikana tätä herkkua on valmistunut lähes päivittäin ja parhaassa tapauksessa uusi leipä aamuin illoin! Pataleiväthän ei ole mikään uusi juttu ja itse taidan olla myöhännäisherännäinen niiden suhteen, mutta sitäkin innokkaammin olen yrittänyt leipoa menetettyjä leipäkokeiluja kiinni.
Parasta pataleivässä on, että siitä tulee myös gluteenittomana hyvää ja kuohkeaa, mikä ei ole gluteenittoman leivän kanssa itsestäänselvyys, sillä gluteenittomista leivistä ja sämpylöistä tulee herkästi vähän turhan tiiviitä. Pataleipä antaa mahdollisuuden jättää taikina hyvinkin löysäksi, mikä toimii gluteenittoman leivän eduksi.
Olen testaillut leipää erilaisilla jauhoilla ja jauhoyhdistelmillä ja parasta leipää olen itse saanut aikaiseksi Semperin vaaleista jauhoista yhdistämällä ne gluteenittomiin kaurahiutaleisiin. Kaurahiutaleet ovat minusta hyvä lisä leipään, vielä on kokeilematta erilaiset siemenet, jotka nekin varmasti toimivat.
gluteeniton pataleipä
3,5 dl vettä
4,5 dl gluteenittomia (vaaleita) jauhoja
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 tl suolaa
1/2 pss kuivahiivaa
Lämmitä vesi reilusti yli kädenlämpöiseksi (kuivahiiva vaatii 42 asteen lämpötilan noustakseen) ja sekoita joukkoon suola sekä vähitellen jauhot (voit korvata kaurahiutaleet halutessasi 2-2,5 dl gluteenittomia jauhoja), joihin olet sekoittanut myös kuivahiivan. Älä vaivaa, hyvä lusikalla sekoittaminen riittää, taikina saa jäädä löysäksi. Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä lämpimään paikkaan kohoamaan. Taikinan tulee kohota 12-24 tuntia, mitä pitempi kohoamisaika, sen parempi leipä!
Ennen leivän paistamista lämmitä pata uunissa. Voit laittaa padan kylmään uuniin, joka lämmitetään 225 asteiseksi, jossa leipä paistetaan. Sillä aikaa kun pata ja uuni lämpenevät, kaada taikina jauhotetulle alustalle, pyöritä palloksi ja anna odottaa liinan alla uunin lämpenemistä.
Laita kuumaan pataan varovasti hieman öljyä tai voita pohjalle ja nosta taikinapallo pataan. Voit ripotella halutessasi päälle vielä vähän jauhoja. Paista 225 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen kansi padasta ja paista leipää vielä noin 15-20 minuuttia ilman kantta, kunnes pinta on kauniin ruskea. Ennen syömistä annan leivän vetäytyä hetki, älä kuitenkaan peitä leivinliinalla, jotta pinta säilyy rapeana. Herkuttele!
Tänäänkin olemme herkutelleet lämpimällä pataleivällä, arki kun alkoi pojan kovalla flunssalla ja töiden ja eskarin sijaan olemme olleet kotosalla ja on ollut hyvin aikaa paistella leipää. Niin nopeasti tuo taas parempiin suihin katoaa, että huomenna on varmaan taas uusi paistettava...
-Piia
Tätä täytyy niin kokeilla. Näyttää ihan oikeelta leivältä! Tartteis vaan hommata joku pata :)
VastaaPoistaVanha suositus! Ja ilmeisesti ei vaan näytä oikealta, mutta myös maistuu, ainakin omalta perheeltä saatujen kommenttien perustella! Siispä kipinkapin pataostoksille! ;)
PoistaTätä oonki kaivannu, ku oon kuolannu toisten vehnäpataleipiä! Kiitos taas! :)
VastaaPoistaKiva olla avuksi! Tähän tosiaan vaan koukuttuu, nytkin tuoksuu tuore pataleipä keittiössä! :D
PoistaSiis kertakaikkiaan on nyt kyllä hommatava se pata! :)
VastaaPoistaEhdottomasti! :)
Poista