Viime viikonloppu sujui vähän erilaisissa merkeissä, kun pistäydyimme koko perheen voimin minilomalla Turussa. Tällaiselle keskisuomalaistuneelle savolaiselle sehän oli melkein kun ulkomaille olisi lähtenyt!
Reissun tärkein syy oli tyttären rytmisen voimistelun kilpailu, joka alkoi sen verran aikaisin lauantaiaamuna, että matkaan oli lähdettävä jo edellisenä päivänä. Koska omat aiemmat kokemukseni Turusta rajoittuvat yhteen työreissuun ja yhteen laivaannousuun ja koska meiltä matkaa kertyy yhteen suuntaan yli 300 kilometriä, päätimme samalla vaivalla olla paikan päällä koko viikonlopun, jotta ennätäisimme nähdä vähän muutakin kuin voimistelusalin.
Mitään suurempia suunnitelmia emme olleet ennakkoon reissua varten tehneet, ajatus oli tehdä ja nähdä sen verran minkä lapset jaksavat. Turussa olisi vaikka kuinka monta kohdetta jossa vierailla, mutta me päädyimme siihen itsestään selvimpään eli Turun linnaan.
Linna on vaikuttava ilmestys ja mielenkiintoinen vierailukohde. Lapset on otettu linnassa hyvin huomioon ja lasten linnassa on mahdollista päästä vanhan linnan tunnelmaan pukeutumalla esimerkiksi ritariksi tai linnanneidoksi. Turun linnassa saisi kulumaan vaikka koko päivän ja meillä vierähti siellä useampi tunti. Kun kaupunkiin osui viikonloppuna monenlaista joulutapahtumaa markkinoista joulukadun avajaisiin, muu aika kuluikin sitten nopeasti Aurajoen rantaa molemmin puolin kulkien ja jouluisesta tunnelmasta nauttien.
Lapsille myös hotellissa majoittuminen on sekin kokemus jo itsessään ja varsinkin tuo ekaluokkalaisemme on sellainen nautiskelija, että hän olisi ollut tyytyväinen vaikka emme olisi hotellia pidemmälle lähteneetkään! Leikkihuoneen pelikonsoli ja lasten tv-kanavat olivat hänelle lomaa parhaimmillaan! Ja mikäs siinä, kun puitteet hotellissa ovat kunnossa.
Majoituimme aivan kaupungin keskustassa, Kauppatorin tuntumassa sijaitsevassa
Scandic Juliassa*. Itse arvostan hotellissa hyvää sijaintia, siisteyttä, toimivaa sisustusta ja tilavia huoneita varsinkin nyt kolmen lapsen kanssa, jolloin tavaran määrä muutamankin yön reissua varten on käsittämätön ja Julia täytti kaikki nämä ominaisuudet erinomaisesti! Plussaa tuli myös loistavasta aamiaisesta, jossa gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle oli tarjolla hyvä valikoima leipiä, myslejä ja leivonnaisia, näin ei valitettavasti vielä tänäpäivänä joka paikassa ole. Kaikin puolin hyvä hotelli, jonne majoittuisin hyvillä mielin uudelleenkin!
Pienen kuprun reissuun toi vauvalle lauantai-iltana noussut kuume ja ensimmäisten hampaiden puhkeaminen, joka vei sujuvasti yöunet meiltä vanhemmilta. Toisaalta, mikä sen parempi hyvin valvotun yön jälkeen kun astella aamiaiselle, jonka joku muu on laittanut!
Vähän suurempia silmäpusseja lukuunottamatta reissu oli siis oikein onnistunut ja mukava irtiotto kotiympyröistä! Jouluinen Turku valoineen ja tuoksuineen nostatti joulutunnelmaa, hotellivalinta oli erinomainen ja tietenkin tärkein, tytär saavutti voimistelukilpailuissa tavoitteensa! Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs, toiselle puolelle Suomeakin riittää mainiosti eikä häviä ulkomaanmatkalle yhtään!
-Piia
* majoituksesta saatu alennusta