Vuoden viimeinen päivä on käsillä ja on aika katsastaa mitä blogivuosi 2016 on pitänyt sisällään. Viime vuoden viimeisenä päivänä uumoilin, että edellisenä syksynä saadut ihanat uutiset olisivat vuoden 2016 isoin juttu ja näin oli, tietenkin siinä oikeassa elämässä, mutta näin taisi käydä bloginkin puolella eli ihana vaaleanpunainen vauvakupla on levinnyt vuoden aikana myös tänne!
Ompelin ja askartelin perheemme uusimmalle jäsenelle varsinkin alkuvuodesta paljon. Monta ihanaa juttua oli valmiina ennen pienen tytön syntymää huhtikuussa ja joihinkin ennätin ohjeetkin kirjoittaa (DIY MOBILE VAUVALLE + OHJE, SOKERISEN SULOINEN DIY PINNASUOJA + OHJE). Innoistuin myös kirjailusta ja vauva saikin muun muassa söpön kirjaillun pupun (BUNNY FOR THE BABY) sekä ihastuttavan vaunuverhon (KAUNIISTA KAUNEIN VAUNUVERHO + OHJE).
Huhtikuun puolessa välissä pieni tyttäremmme syntyi (PIENI PRINSESSA). Vaikka vauvan kanssa kädet välillä ovatkin olleet täynnä puuhaa, olen silti ennättänyt ommella aina jossain välissä hänelle jotain pientä päälle pantavaa, toivottavasti tähän riittää aikaa myös ensi vuoden puolella (PIENEN PIENET PIPO JA LAPASET, SYKSYÄ SILMÄLLÄ PITÄEN, PUOLIVUOTIAS).
Tottakai myös neulepuikkoja on kilkuteltu, välillä ahkerammin ja välillä vähän laiskemmin. Suurin, ihanin ja pehmein neuletyö oli liukuvärjätty viltti, joka valmistui maaliskuussa (NEULOTTU LIUKUVÄRIVILTTI + OHJE). Tästä olen kyllä tavattoman ylpeä! Kärsivällisyys ei ole parhaita puoliani ja näissä silmukoissa sitä testattiin oikein kunnolla ja kyllä kannatti!
Vanhin tytär sai tammikuussa #muitaihaniavillasukat (THE VILLASUKAT) ja ne ovat olleet niin kovassa käytössä, että nyt joulun aikaan neuloin niihin jo uudet kärkiosat edellisten ollessa jo puhki!
Suosikkeihini kuuluu myös olohuoneen uusi lattiatyyny (LATTIATYYNYN UUSI TULEMINEN), jossa on yhdistetty pellavaa ja neulottua pintaa, sivutuotteena syntyi myös muhkea ja talvinen tyynynpäällinen divaanin nurkkaan (JOULUISEMPAA OLOHUONEESEEN).
Ja sitten sitä sisustusta! Kodin ihan jokaista nurkkaa on sisustettu vuoden mittaan ahkerasti. Kun kaikki päivät kuluvat kotona niin sisustusinnostus sen kun kasvaa! Olemassa olevalle keksisi vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta tietenkään kaikkea ei voi toteuttaa, mutta toki haaveilla ja ideoida voi! Hankinnat ovat tänä vuonna olleet aika pieniä, muutamia uusia sisustustyynyjä tottakai (SYKSYN KUOSEJA), kauan suunniteltu yövalaisin makuuhuoneeseen (MUOTO 2016 FINALISTI - FILLY) sekä penkki aulaan (PENKKI AULAAN).
Kesän aurinkoisista päivistä nautin erityisesti pienemmällä terassillamme (PIKKUTERASSILLA). Aurinkokennopallovalot, uusi pieni pöytä ja yrttikorit loivat terassille ihanaa tunnelmaa ja viihtyisyyttä. Noita kuvia katsellessa kaipuu kesään kasvaa vaikka minusta talvikin on oikein mainio vuodenaika!
Kodin lisäksi viime kesänä sisusteltiin jälleen myös maalla, jossa yllättäen tehtiin keittiöremontti! (HUPS, SIITÄ TULIKIN KEITTIÖREMONTTI, MELKEIN VALMISTA) Ihan valmiista keittiöstä raportointi jäi syksyn jalkoihin, mutta jatketaan aiheesta sitten ensi kesänä. Edellisvuotiset kesäkemut maalla jäivät tänä vuonna väliin, mutta onneksi ehdimme askarrella ystävien kanssa tässä kotosalla (NOKIPAINANTAA).
Loppuvuodesta sisustusajatukset ovat olleet vahvasti vauvan tulevan huoneen ympärillä, jonka remontointia aloittelemme todennäköisesti heti vuoden vaihteen jälkeen (SISUSTUSSUUNNITELMIA VAUVAN HUONEESEEN). Luulen, että tästä aiheesta on luvassa vielä useampikin postaus kunhan vauhtiin päästään!
Vähän aiheen vierestä kirjoittelin syksyllä, kun otin osaa blogeissa kiertäneeseen haasteeseen ja kerroin 48 erilaista asiaa itsestäni (16 x 3 ASIAA MINUSTA).
Jokaiseen vuoteen mahtuu myös juhlaa! Kastajaiset olivat tänä vuonna ne isoimmat ja hartaimmin valmistellut (KASTAJAISVALMISTELUJA, KUN VAUVA NIMEN SAI). Kotia koristeltiin myös muun muassa vapuksi (VAPPU) ja vanhimman tyttären synttäreille innostuin näpertelemään jos jonkinlaista tarjottavaa ja ohjelmaa (8-VUOTISSYNTTÄRIT).
Paljon herkkuja ja leivontaa on tänäkin vuonna nähty! Alkuvuodesta tehtiin ihan perinteisiä sokerileipurijuttuja (LASKIAISPANNUKAKUT, SUKLAAKAKKU JOKA VIE KIELEN) mutta loppuvuodesta olen yrittänyt muuttaa ruokavaliotani sokerittomaan suuntaan ja myös leipominen on tuonut mukanaan uusia haasteita ja ideoita (HERKULLINEN SOKERITON LUUMUMASCARPONEASIA, JOULUINEN SUKLAARAAKAKAKKU). Suolaisia leivonnaisia ei niitäkään ole unohdettu ja muun muassa suosikkisämpyläreseptin kirjasin blogiin muistiin (CHIA-KAURASÄMPYLÄT).
Kaikkinensa tämä vuosi on ollut hyvä. Olen nauttinut kotona olemisesta enemmän kuin koskaan! Vauva on tuonut perheeseemme jotain ihanaa uuttaa ja olen kokenut itseni hyvin etuoikeutetuksi. On ollut mahtavaa olla iltapäivisin kotona kun eka- ja tokaluokkalainen tulevat koulusta, viettää enemmän aikaa lasten kanssa ja olla heidän tavoitettavissa. Tämä blogi taas on sitä minun omaa aikaa, josta tänä vuonna on luonnollisesti välillä ollut puutetta. Onneksi sitäkin on löytynyt, kuten tämä vuosikatsaus osoittaa.
Iloa, onnea, kiitollisuutta ja rakkautta, niitä olen tuntenut. Ei koko ajan pelkkää ihanaa, mutta ei tarvitsekaan. Uuden vuoden suhteen minulla on hyvä ja sellainen levollinen olo. Saan olla edelleen kotona vauvan kanssa ja nauttia perheestä ja arjesta. Se on aika kivaa se!
Mukava, että olet ollut ruudun takana tänäkin vuonna! Toivottavasti myös ensi vuonna! Oikein hyvää uutta vuotta ja onnen hetkiä sinulle!
-Piia