17.1.2016

DIY MOBILE VAUVALLE + OHJE



Sain joululahjaksi parin Finlaysonin elefantti keittiöpyyhkeitä ja kun pyyhkeitä oli kaksi, raaskin niistä toisen leikellä jatkojalostusta varten. Molemmat isommat lapset ovat selvinneet vauva-aikansa hyvin ilman minkäänlaisia mobileja, mutta nämä elefantit suorastaan vaativat päästä uuden tulokkaan vauvamobileksi! 

Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja askartelin vauvalle jo valmiiksi tälläisen söpöyden, sillä sellainen siitä minusta tuli, hurjan söpö kaikessa epätasapainossaan, joka ei minusta tätä tekelettä haittaa vaan päinvastoin, kuuluu asiaan!

Innostuin tästä niin, että otin myös muutaman making of -valokuvan, mikäli joku samanmoisen joskus haluaa askarrella. Seuraavassa hyvin suurpiirteiset ohjeet vauvamobilen tekoon.



Mobilen rungoksi tarvitset jonkinlaiset kepit. Minulla oli käytössä Biltemasta askartelukäyttöön hankkimiani jämäköitä sytytystikkuja. Liimasin kaksi tikkua ristiin ja porasin kunkin tikun päähän sekä keskelle pienet reiät. Tämän lisäksi käytössäni oli ohutta nahkanarua, erilaisia helmiä sekä kankaasta leikattuja kuvioita eli tässä tapauksessa elefantteja ja vanua kuvioiden täyttämiseksi.


 
Ensimmäiseksi ompelin elefantit mobilea varten, tämä on projektin aikaa vievin osuus. Oikeat puolet vastakkain ja selkään sopivalle kohdalle ripustusnaru siten, että ripustettava osa jää oikeiden puolten sisälle. Kääntämistä ja vanulla täyttämistä varten sopivaan kohtaan tulee jättää pieni aukko, jonka voi täyttämisen jälkeen sulkea joko koneella tai käsin. 




Kun tarvittava määrä kuvioita on ommeltu, voi naurun koristaa helmillä. Yksi helmi ja pitempi narunpätkä tulee säästää ripustamista varten. Puuristikon alapuolella oleva helmi pitää ripustusnarun paikallaan ja puutikkujen yläpuolelle tulevat helmet taas pitävät koristeena roikkuvat osat paikoillaan. Naurut voisi toki yksinkertaisesti solmiakin tikkujen ympärille, mutta minusta näin tuli kivempi.

Jos mobilen haluaa olevan tasapainossa, tulisi jokaisen roikkuvan osan olla samanpainoisia. Itse halusin kuitenkin käyttää kussakin osassa vähän eri määrän helmiä, joten ihan tasapainossa tämä omani ei ole, mutta kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, minusta se ei haittaa mitään. Täydellisiä voi ostaa kaupasta, epätäydelliset taas on suurella rakkaudella askarreltuja!

Hetken saa tämä elefanttijoukko vielä odotella paikalleen pääsyä ennen kuin se ripustetaan pinnansängyn päälle ilostuttamaan vauvaa. Tosin aika juoksee taas niin, että sekin aika taitaa olla enemmin kuin huomaan!

Mukavaa alkavaa pakkasviikkoa, meillä se alkaa edelleen sairastellen, joten muutakin diyta saattaa olla piankin taas luvassa.

-Piia

25 kommenttia :

  1. Mä en kestä - miten suloinen!

    Sainkin tänä viikonloppuna tuoksutella vauvantuoksua oikein urakalla, kun siskoni oli vauvan kanssa meillä yökylässä. On ne vain suloisia, ei voi mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karin! <3 Oi, sitä vauvantuoksua jo odotellaan täälläkin niin kovasti!

      Poista
  2. Äh. Haluan vauvan. Vai voisiko tällaisen tehdä myös itselle? Ihana. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tehdä itsellesi! :D Tai ehkä minä joku kerta yllätän sinut, kun jäi muutama elefantti ylimääräiseksi! <3

      Poista
  3. Käsityöblogit -ryhmästä bongasin sun blogin ja kun etusivu lävähti ruudulle auki tuli sun ulkoasusta mieleen omani! Pyöree kuva bloggaajasta ja teksti samalla fontilla keskitetysti. Hihii jään kyllä seuraileen sun blogia, kivalta näyttää ja tää mobile on ihan bueno! :)

    VastaaPoista
  4. Tuo mobile on kyllä mielettömän suloinen ja ihana <3 Harmi kun meidän vauva taitaa kohta olla tällaiselle jo yli-ikäinen, muuten noudattaisin aivan varmasti tätä ohjetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3 Minä olen aina kaiholla katsonut kaikkia ihania vauvajuttuja blogeissa jotka on jäänyt tekemättä, enkä uskonut, että enää niitä pääsisin omalle toteuttamaan, joten nyt intopinkeänä pitää tehdä jos vaikka mitä! :D

      Poista
  5. Suloinen! <3 Ja onnea kevätvauvan johdosta!

    VastaaPoista
  6. Oi miten on suloinen! Täytyy jakaa tämä ohje miehekkeen veljelle ja heidän vaimolleen, he saivat nimittäin juurin esikoisensa!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana! Koulussa tehtiin ensimmäisenä syksynä omat mobilet ja se oli kyllä hurjan mielenkiintosta, justiinsa se tasapainottaminen. Omani tein kevyistä paperipalloista ja ohuista tikuista kehikon. Pitäisikin ryhtyä samaan puuhaan! Niiden paperipallojen liikkeiden seuraaminen on lähes meditatiivista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka! Tuo tasapainottaminen on kyllä ihan oma juttunsa, tässä löin sen suhteen hanskat tiskiin jo hyvissä ajoin ja ajattelin, että tulee sellainen kun tulee! :D

      Poista
  8. Voih, ihana idea! Sainkin eilen kuulla, että minusta tulee kummitäti, joten ehkäpä nappaan tästä ideaa kummipojan lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! <3 Ja onnittelut tulevalle kummitädille, ihania hommia nekin! :)

      Poista
  9. Me jouduttiin onnettomuuteen jonka johdosta mun imetyskoru meni rikki. Koruun liittyy paljon tunteita. Näin tämän sun tekemän mobilen ja tajusin että voisin hyödyntää korun osat, koska pureskeltavaksi siitä ei enää ole. Kiitos tästä, tää toimii inspiksenä mobilelle, jonka aion toteuttaa vauvan nurkkaukseen ❤.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistäsi Ann! <3 Toivottavasti olette kunnossa, ettekä itse loukkaantuneet onnettomuudessa. On valtavan ihana kuulla, että olet saanut tästä inspiraatiota ja saat uuden käyttötarkoituksen rakkaalle korullesi! Hyvää jatkoa ja ihania hetkiä vauvan kanssa! <3

      Poista
  10. Tämä oli niin ihana ohje, että tein itse aikalailla saman tyylisen mobilen pinnasängyn yläpuolle. Kiitos inspiraatiosta! Linkkasin blogisi omaani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!