2.8.2015

KIITOS KESÄLOMA



Huomenna se taas on edessä, paluu arkeen. Onneksi on kuitenkin pehmeä lasku, viikon päästä kun alkaa vielä yksi viikko lomaa, tosin vain minulla ja silloin jänskätään niin paljon uutta, että ihan lomaksi sitä ei varmaan voi kutsua, tytär nimittäin aloittaa koulutaipaleen, poika eskarin ja äiti tirauttaa jälleen yhden kyyneleen pelkästä ajatuksesta.
Takana on kuitenkin ihana kesäloma! Kuten loman alkaessa kirjoittelin, toiveena oli mahdollisimman rento ja ennalta suunnittelematon loma ja aika hienosti siinä onnistuttiinkin! Säätkään eivät sitten loppuen lopuksi juuri haitanneet, toki lomaan osui muutama päivä kun satoi aamusta iltaan, mutta muuten onnistuimme aika hyvin olemaan aina siellä missä aurinko paistoi. Parasta lomassa oli kuitenkin yhdessä olo perheen kesken. Loma oli täynnä ihania hetkiä ja jätti jälkeensä hienoja muistoja!





Arki alkaa varmasti paremmin jos se maistuu mansikkakakulle, joten viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi leivottiin vielä iso kakku seuraavasti.


Gluteeniton täytekakku

5 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne varovasti muna-sokerivaahdon joukkoon siivilän läpi nuolijalla käännellen. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes kakku on pinnalta kullanruskea, paistoaika vaihtelee vuuan koon mukanaan. Tämän kakun paistoin Arabian korkeassa uunivuuassa, paistoaika oli noin 20-25 minuuttia, puolessa välissä paistoa peitin kakun leivinpaperilla, jotta pinta ei palaisi. Kakun kerrokset kostutin maidolla ja kakku täytettiin mansikkaviipaleilla ja kerma-sitruunarahkavaahdolla.

 Kiitos siis kesäloma, olit hyvä!

-Piia

2 kommenttia :

  1. Tosi herkullisen näköinen kakku! Blogissani on sinulle Liebster Award -haaste :)

    VastaaPoista
  2. Maistui myös herkulliselle! :) Ja iso kiitos haasteesta, olen tosiaan vähän huono näiden kanssa, mutta yritän parhaani mukaan saada tämän jossain välissä vastattua! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!