Sain joululahjaksi parin Finlaysonin elefantti keittiöpyyhkeitä ja kun pyyhkeitä oli kaksi, raaskin niistä toisen leikellä jatkojalostusta varten. Molemmat isommat lapset ovat selvinneet vauva-aikansa hyvin ilman minkäänlaisia mobileja, mutta nämä elefantit suorastaan vaativat päästä uuden tulokkaan vauvamobileksi!
Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja askartelin vauvalle jo valmiiksi tälläisen söpöyden, sillä sellainen siitä minusta tuli, hurjan söpö kaikessa epätasapainossaan, joka ei minusta tätä tekelettä haittaa vaan päinvastoin, kuuluu asiaan!
Innostuin tästä niin, että otin myös muutaman making of -valokuvan, mikäli joku samanmoisen joskus haluaa askarrella. Seuraavassa hyvin suurpiirteiset ohjeet vauvamobilen tekoon.
Mobilen rungoksi tarvitset jonkinlaiset kepit. Minulla oli käytössä Biltemasta askartelukäyttöön hankkimiani jämäköitä sytytystikkuja. Liimasin kaksi tikkua ristiin ja porasin kunkin tikun päähän sekä keskelle pienet reiät. Tämän lisäksi käytössäni oli ohutta nahkanarua, erilaisia helmiä sekä kankaasta leikattuja kuvioita eli tässä tapauksessa elefantteja ja vanua kuvioiden täyttämiseksi.
Ensimmäiseksi ompelin elefantit mobilea varten, tämä on projektin aikaa vievin osuus. Oikeat puolet vastakkain ja selkään sopivalle kohdalle ripustusnaru siten, että ripustettava osa jää oikeiden puolten sisälle. Kääntämistä ja vanulla täyttämistä varten sopivaan kohtaan tulee jättää pieni aukko, jonka voi täyttämisen jälkeen sulkea joko koneella tai käsin.
Kun tarvittava määrä kuvioita on ommeltu, voi naurun koristaa helmillä. Yksi helmi ja pitempi narunpätkä tulee säästää ripustamista varten. Puuristikon alapuolella oleva helmi pitää ripustusnarun paikallaan ja puutikkujen yläpuolelle tulevat helmet taas pitävät koristeena roikkuvat osat paikoillaan. Naurut voisi toki yksinkertaisesti solmiakin tikkujen ympärille, mutta minusta näin tuli kivempi.
Jos mobilen haluaa olevan tasapainossa, tulisi jokaisen roikkuvan osan olla samanpainoisia. Itse halusin kuitenkin käyttää kussakin osassa vähän eri määrän helmiä, joten ihan tasapainossa tämä omani ei ole, mutta kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, minusta se ei haittaa mitään. Täydellisiä voi ostaa kaupasta, epätäydelliset taas on suurella rakkaudella askarreltuja!
Hetken saa tämä elefanttijoukko vielä odotella paikalleen pääsyä ennen kuin se ripustetaan pinnansängyn päälle ilostuttamaan vauvaa. Tosin aika juoksee taas niin, että sekin aika taitaa olla enemmin kuin huomaan!
Mukavaa alkavaa pakkasviikkoa, meillä se alkaa edelleen sairastellen, joten muutakin diyta saattaa olla piankin taas luvassa.
-Piia