4.1.2017

UUSI VUOSI JA UUSI KAAPPI

Uusi vuosi on käynnistynyt samoissa verkkaisissa tunnelmissa, joissa välipäivät vietimme. Lasten loma koulusta jatkuu vielä ensi viikkoon alkuun, joten lomamoodissa mennään. Vaikka täytyy kyllä tunnustaa, että pikkuhiljaa sekä lapset että varsinkin äiti taitavat jo kaivata sitä tavallista arkea. 


  Uuden vuoden lisäksi uutta on myös olohuoneen vitriinikaappi, jonka hankimme jokin aika sitten. Makuuhuonemuuttoja ennakoiden jouduimme luopumaan vierashuoneessamme olleesta isosta Ikean Bestå-vitriinikaapista. Olin ajatellut, että se mahtuu jäämään paikalleen kun muutamme huoneen vanhempien makuuhuoneeksi, mutta mittailujen jälkeen totesimme, että liian ahdasta tulisi, joten joku toinen ratkaisu kirjoille oli keksittävä. 

Olin tykästynyt Ikean Björksnäs-mallistoon heti sen ilmestyttyä ja sarjan vitriinikaappi ratkaisikin kirjahyllyongelman. Malliston kapea vitriinikaappi oli juuri sopivan kokoinen olohuoneeseen ruokailuryhmän ja sohvan väliin, joten vanha laitettiin myyntiin ja uusi tilattiin sitä korvaamaan.


Musta kaappi tuo hyvää ryhtiä muuten vaaleansävyiseen tilaan ja kaappi on mittasuhteiltaan juuri sopivan kokoinen. Kaapin myötä sain myös vähitellen kaipaamaani vaihtelua olohuoneen sisustukseen. Erityisesti tuo pieni seinäpätkä hexagoneineen on ollut pitkään samanlainen, joten oli mukava saada siihen nyt jotain uutta ja ihan erilaista!

Tummat sävyt kiehtovat muutenkin juuri nyt ja lisää on luvassa tästä sävymaailmasta ihan pian. Sisustustrendien mukaan taidetaan olla vähitellen siirtymässä vaaleampiin ja beigeihin sävyihin ja tummat ovat jo jäämässä pois eli vuosi tai pari jälkijunassa tullaan, mutta ihan hyvä juna se tämäkin on! 

Ja koska se loma, nyt sohvalle sipsipussin kanssa valvomaan ihan liian myöhään, katsellaan niitä uuden vuoden lupauksia sitten vaikka ensi viikolla!

-Piia

4 kommenttia :

  1. Kivan näköinen kaappi! Ne mittasuhteet ovat kyllä tärkeät.. Tuo taisi meidän paikkaan olla kuitenkin hieman liian kapea ja korkea.. Me ollaan sairastettu aika lailla koko loma ja nyt taas viikonlopuksi tauti pahenee kun välissä oli jo pari terveempää päivää et pääsi töihin.. :) leppoisaa lomanloppua!

    VastaaPoista
  2. Mittasuhteet ovat kyllä kaiken a ja o ja monesti niitä on hankala hahmottaa ennen kuin ihan livenä näkee. Onneksi mittanauha oli tässä tapauksessa oikeassa ja minusta kaappi on juuri passeli paikalleen! :)
    Voi ei, sairastelu ja varsinkin lomalla, on kyllä niin ikävää, toivottavasti pian jo helpottaa! Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Moikka ja hyvää uutta vuotta. Me äidit taidetaan kaivata arkea ennemmän kuin nuo lapsoset. Ihana kaappi, olit myöhässä tai et - itse tykkään kovasti mustista tai tummista huonekaluista. Pieninä ripauksina.

    VastaaPoista
  4. Ihan totta! Tosin luulen, että lapsillekin se rytmi ja rutiini sitten lopulta on kuitenkin ihan kivaa!
    Ja pienet ripaukset mustaa ja tummaa on täälläkin se mitä tavoitellaan ja mistä tykkään! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!