8.1.2017

HARMAA HUONE

 
Vierashuone eli pian aikuisten makuuhuone on saanut pintaansa uuden maalin! Halusin huoneesta tumman ja tunnelmallisen ja siltä se nyt näyttääkin. 

Maaliksi valitsimme Tikkurilan Deco Gray -sarjan maaleista hyvin puhtaan harmaan sävyn, 1947. Pähkäilimme tumman ja vähän vaaleamman harmaan välillä, mutta koska toiveena oli tumma huone, uskalsimme valita sen tummemman vaihtoehdon ja se kyllä kannatti! Huone muuttui aivan toiseksi kun se oli aiemman vaalean beigeen taittavan harmaan värin aikana (näkyy esimerkiksi tässä ja tunnisteen työhuone alla). Valitettavasti tähän vuodenaikaan väri ei kuvissa toistu aivan todenmukaiseksi, mutta lienee tästä käsityksen sävystä saa.


  Maalaamisen jälkeen huoneessa olleet tavarat järjestäytyivät valiaikaisesti paikoilleen. Tänä viikonloppuna on ohjelmassa on ollut nykyisen makuuhuoneemme, tulevan vauvanhuoneen tapetointi ja pian pääsenkin sisustamaan tästä tilasta ihanan tunnelmallista makuuhuonetta meille aikuisille! 

Ja puhumattakaan siitä vauvanhuoneesta! Näin isot muutokset oman kodin sisustuksessa ovat aika harvinaisia, joten olen todella innoissani eli jatkoa aiheesta seuraa!

-Piia

Ps. Isot muutokset huonejärjestyksessä vaikuttavat myös huonekaluihin ja näissäkin kuvissa näkyvä Ikean valkoinen futon-sohva on myytävänä, laita sähköpostia tai ota yhteyttä facebookin kautta mikäli kiinostut! :)

3 kommenttia :

  1. Hyvän näköinen sävy, varmasti ihana luonnossa. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköinen sävy, varmasti ihana luonnossa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!