12.2.2016

PENKISTÄ PINOKSI - TILAA VAUNUILLE


Vielä kolmattakin lasta odottaessa sitä jaksaa kummastella, miten paljon tavaraa pieni ihminen tarvitsee jo ennen syntymäänsä. Toki jokaista härveliä ja tavaraa, joita markkinoilla on tarjolla ei tarvitse eikä varmasti tulekaan hankittua ja ihan perustarvikkeilla mennään, mutta kyllä nekin vaan tilaa yllättävän paljon vaativat! 

Miten sitten kuvat pukuhuoneesta liittyvät vauvavarusteluun? Vaunut lienevät sellainen hankita, joka lähes jokaiseen vauvaperheeseen hankitaan. Vaunut taitavat olla myös se isoin tilaa vievän esine, jolle kodista tulisi paikka löytyä. Meillä vaunuille löytyi tilaa pienen järjestelyn jälkeen pukuhuoneesta. Meillä on kaksikin lämmintä ulkovarastoa, mutta polkupyörät, laskettelusukset, pulkat, golf-vehkeet, ruohonleikkuri ja kaikki muu roju täyttävät ne kiitettävästi äärimmilleen ja helpommaksi tuli järjestellä tilaa sisältä. 



Pukuhuoneessa penkin virkaa ovat toimittaneet kaksi Ratian saaristolaisarkkua, nyt penkit pistettiin pinoon ja viereen syntyi hyvä tila vaunuja varten. Arkuista tuli penkin sijaan kiva lipasto, jota voi käyttää laskutilana esimerkiksi saunajuomille. Muuton Dotsit ovat tässä järjestelyssä enemmänkin koristeen roolissa, mutta onneksi pukkarissa sekä kylpyhuoneessa on muitakin ripustimia sekä omille että vieraiden pyyhkeille.

Pukuhuone on meillä kodinhoitohuoneen vieressä ja kodinhoitohuoneesta taas on käynti ulos. Koska kodinhoitohuoneesta itsestään ei tilaa ollut järjestettävissä, oli pukuhuone toiseksi paras vaihtoehto ja uskoisin järjestelyn toimivan ihan hyvin. Pukuhuoneesta pääsee myös työhuoneen kautta terassille, joten vaunuja on tuosta helppo siirrellä suuntaan jos toiseen.



Nyt sitten vain vaunut paikalleen ja odottelemaan pientä kärryteltävää! Vaunuista tai ainakin vaunuvarustelusta lisää myöhemmin, jahka keskeneräiset projektit pikkuhiljaa valmistuvat...

-Piia

2 kommenttia :

  1. Kivan näköiset ovat nuo arkut päällekkäikin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii näinkin vaikka vähän tuo alimman käytettävyys ehkä kärsiikin! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!