Niinpä se viikko taas vierähti ja pian alkaa uusi. Aika rientää, sen myötä raskausviikot lisääntyvät ja laskettuaika lähenee. Äitiysloman alkuun on enää noin kuukausi ja pikku hiljaa alkaa jo tuntua, että se tulee tarpeeseen. Vointi on pääasiallisesti hyvä, mutta pientä kolotusta siellä täällä alkaa jo olla ja väsymys alkaa taas hiipiä mukaan kuvioihin. Keskeneräiset diy-projektit etenevät siis nekin vähän verkkaisesti, kuten tämä pieni pupu, jonka kirjailin jo aikaa sitten, mutta viimeistely otti viime viikkoon saakka.
Tämä pikku pupu syntyi Annon Kettu repolainen - kankaasta. Muistan kun harmittelin muutama vuosi sitten ystäväni ostaessa kyseistä kangasta tyttärensä huoneeseen taulua varten, että omat lapseni ovat ehkä vähän liian vanhoja tähän kankaaseen. Vauvauutisen jälkeen muistin jälleen hauskan kankaan ja kävin sitä heti palan hankkimassa. Ompelin kankaasta vauvalle pussilakanan ja ylijääneestä palasta leikkasin irti pupun, jonka kirjailin ja ompelin pieneksi pehmoleluksi. Ja aika söpöläinenhän siitä tuli!
Muistin samalla taas kuinka mukavaa hommaa tuo kirjailu on ja uusia kirjailusuunnitelmia onkin jo mielessä. Sitä ennen ensi viikko menee kuitenkin syntymäpäiviin valmistautuessa, sillä perjantaina vietetään tyttären 8-vuotissyntymäpäiviä! Ja tuntuu, että vastahan minä hänelle näitä vauvajuttuja ompelin! Tähänkin voisi jotain siitä ajan rientämisestä sanoa...
-Piia
Aivan ihana <3
VastaaPoistaKiitos Heidi! <3 Niin minustakin! :)
PoistaHieno idea ja toteutus!
VastaaPoistaKiitos Sanna! Kirjominen vei kyllä tässä mennessään! :)
PoistaOi miten suloinen! Ja nättiä jälkeä.
VastaaPoistaKiitos Teresa! :) Oli kiva kokeilla erilaisia pistoja, sopivat minusta tähän hyvin!
PoistaIhana!!! :)
VastaaPoistaKiitos Johanna! <3
Poista