17.2.2017

VOIKO TYYNYJÄ OLLA LIIKAA?

En pidä teitä pitkään jännityksessä ja vastaan heti alkuun otsikon kysymykseen. Ei voi! Ainakaan minun mielestäni! 

Tunnustaudun aikamoiseksi tyynyhulluksi. Koriste- tai sisustustyynyjä, millä nimellä niitä nyt haluaakaan kutsua, on tähän talouteen vuosien saatossa kertynyt aika runsaslukuinen joukko. Uusin läjämäinen esiintymä on muodostunut vauvanhuoneen uudelle vierassohvalle, josta löytyy jos jonkin kokoista, muotoista ja väristä tyynyä.


Hankimme vierasvuoteena toimineen futonin tilalle uuden levitettävän laverimaisen sohvasängyn Ikeasta. Halusimme vähän "mummoystävällisemmän" version eli hieman korkeamman ja kunnon patjoilla varustetun vierasvuoteen. Yksi kriteeri oli myös 160 cm leveys eikä suhteellisen edullinen hintakaan ollut haitaksi. Ja koska tässä ei ole varsinaista pehmeää selkänojaa, tarjosi tämä oivan paikan kerätä ison kasan tyynyjä joihin nojailla!


Sohvan tyynyt ovat sekoitus itsetehtyjä ja kaupasta ostettuja. Uusimpana pellavainen tähtityyny, jonka tein nähtyäni vastaavan jossain netin syövereissä. Idea tässä on rispaantuneet reunat, jotka tein ompelemalla kappaleet yhteen oikealta puolelta. Vähän laiskasti jaksoin kangasta purkaa, mutta luulen, että reunat kuluvat pikkuhiljaa vielä kivemman näköisiksi.




Aikamoinen väripläjäyshän tämä on, mutta niin on tapettikin ja minusta sopivat hyvin yhteen. Tyynyhullu on tyytyväinen uudesta tyynynläjityspisteestä ja varmasti huoneen pieni asukaskin löytää näistä paljon iloa kasvaessaan.

Mutta miten on? Mitä sinä vastaat kysymykseen? Onko enempi parempi vai menikö jo överiksi?

-Piia

8 kommenttia :

  1. Ei voi olla liikaa! Tosin jokapäiväisessä käytössä olevalle sängylle ei ehkä jaksaisi rakentaa tyynyasetelmaa joka aamu uudelleen puhumattakaan sitten siitä, mihin tyynyt yöksi laittaisi :D Minuakin kiinnostaa tuo sänky vierasvuoteeksi työhuoneeseen. Käsittelittekö sen jollain tavoin? Kuvauksessa sanottiin, että se on käsittelemätöntä mäntyä, kellastuukohan se kovasti... Näissä kuvissa puu on ainakin kauniin vaalea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei makuuhuoneeseen ihan tätä määrää, mutta aina sinnekin muutama mahtuu! ;D
      Ei olla vielä käsitelty sänkyä. Sävy on tosiaan nyt kauniin vaalea, mutta varmasti se siitä pikkuhiljaa kellastuu. Futon, joka meillä aiemmin oli, oli myös mäntyä ja se oli vahattu puuvahalla, jolloin ei päässyt kellastumaan. Itse olen miettinyt tämän maalaamista, joku vähän vanhanaikainen vaaleanharmaa sävy toimisi huoneessa varmasti tosi kivasti, mies taas haluaisi ihan vaan mattalakan. Täytyy katsoa mihin ratkaisuun päädytään ja milloin! :)

      Poista
  2. Lyhyt ja ytimekäsvastaus EI voi....paitsi minun miehen mielestä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma juttu, täällä samanlaisen mielipiteen omaava mies! :D

      Poista
  3. Moikka. Jos kaipaat parempaa selkänojan ja samalla apua vierastyynyjen ja -peittoon säilytykseen niin Bedit'illä on zipit-merkkinen kokoelma kaikkea mahdollista. Heiltä saa tilattua ison vetoketjullisen "selkänojatyynyn" jonka täytteeksi tulevat sitten ne petivaatteet. Heidän sivuillaan ei ole kuvaa tuosta vaihtoehdosta, mutta https://rouvatiainen.blogspot.fi/search/label/vierassohva tuolta voit kurkata. Tosi hyvä on ollut. Ja ei ehkä voi olla liikaa tyynyjä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Bedit on tuttu merkki, mutta selkänojatyyny uusi tuttavuus, näytti teillä oikein kivalta! :) Toistaiseksi tämä reilun kymmenen tyynyn kasa on ihan hyvä ratkaisu, mutta pidetän mielessä jos jotain muuta joskus kaipaan! :)

      Poista
  4. Hei, todella ihana kokonaisuus. Mistä olet tuon kauniin tapetin hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3 Tapetti on Boråstapetin Wonderland-malliston tapetteja, Hoppmosse nimeltään. Rakastuin siihen ensisilmäyksellä!
      Täällä Jyväskylässä tapettia myy Rautia Oro, muut jälleenmyyjät löytyvät varmasti Boråstapetin nettisivuilta, http://www.borastapeter.se/fi/

      Poista

Kiitos kommentistasi!