5.2.2017

GLUTEENITON JUURESGALETTE

Tämä galette resepti on yksi suosikeistani. Tein tätä viime syksynä todella paljon, mutta blogiin resepti ei ole vielä ennättänyt. Ehkä siksi, että tämä on niin herkullista, että yleensä galette hupenee jo pelliltä parempiin suihin ennen kuin ennättää kameraan tarttumaan.

Galette on helppo ja nopea ranskalainen leipomus. Rustiikkinen ja rento versio piirakasta, jonka ulkomuoto saa olla vähän sinne päin. Galetten voi täyttää melkein millä vaan, niin suolaisella kun makealla. Itse olen ihastunut juuresversioon, joka täytetään porkkanalla ja punajuurella, mutta myös esimerkiksi kantarellit tai kesäkurpitsa toimivat mainiosti. 


gluteeniton juuresgalette

pohja
2 dl gluteenittomia kaurajauhoja 
1 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
1 dl vettä

täyte
2 porkkanaa
2 punajuurta
öljyä
suolaa
mustapippuria
100 g tuorejuustoa esim.ruohosipuli
100 g fetaa

Kuori ja leikkaa porkkanat ja punajuuret ohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon ja lorauta joukkoon öljyä sekä ripaus suolaa ja mustapippuria, jätä maustumaan. 
Sekoita pohjaa varten jauhot ja suola ja lisää joukkoon öljy ja vesi. Taikinaa ei tarvitse vaivata, ainoastaan sekoittaa tasaiseksi niin, että sen voi muovailla palloksi. Kauli taikinapallo jauhotetun leivinpaperin päällä noin suurinpiirtein ympyrän muotoon, halkaisijaltaan 25-30 cm. 
Levitä tuorejuusto pohjan päälle ja murenna päälle fetajuusto. Lisää porkkanat ja punajuuret. Jätä reunoista pari kolme senttiä ilman täytettä ja taita reunat täytteen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. 

Galette on oiva tarjottava vieraille, sillä taikinan voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa muovikelmun sisällä. Ja jos tietää, että oikein kova kiire iskee, voi juureksetkin viipaloida valmiiksi ja antaa maustua yön yli. 

Ja vielä vinkki taikinan suhteen. Olen käyttänyt samaa taikinaa gluteenittomissa karjalanpiirakoissa ja toimii niissäkin oikein mainiosti! Runebergin torttuihin tämä sen sijaan ei taivu! ;)

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!