4.3.2016

PIENI SIEVÄ VALAISIN



Tämä pieni ja sievä valaisin on koristanut kotiamme jo viime syksystä alkaen, mutta on jäänyt vielä vaille ansaitsemaansa esittelyä. Voitin tämän valaisimen tosiaan jo viime vuoden puolella Joannan Cirkus-blogissaan järjestämässä arvonnassa. Ihastuin heti sen yksinkertaisen kauniiseen muotoon ja olinkin aivan riemuissani, kun kuulin voittaneeni, sillä valaisimelle oli olemassa jo täydellinen paikka aulan lipaston päällä.

Valaisin on Lofthansa-merkkinen, kotimainen tuote. Lofthansan valaisimet valmistetaan käsityönä kierrätetyistä lasikuvuista ja kierrätetystä  kotimaisesta vanerista. Yhden miehen yritys on perustettu 2014 ja kaikki valaisimet ovat uniikkeja. 



Tunnustaudun aikamoiseksi valaisin friikiksi ja erityisesti tällainen kaunis kotimainen käsityö lämmittää kovasti mieltä! Lofthansa onkin hyvää jatkoa kodin valaisinkokoelmalle, jonka kartuttaminen yhdellä uutukaisella on kieltämättä taas mielessä. Mieheni tarvitsisi uuden valaisimen yöpöydälleen ja törmäsin hetki sitten erääseen tanskalaiseen, joka voisi olla sopiva...mutta palataan siihen sitten, mikäli saan hänetkin siitä innostumaan.

-Piia

8 kommenttia :

  1. Selkeän kaunis kaunotar!
    Varmasti myös tunnelmallinen valo!

    Leppoisaa viikonloppua täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tosiaan on tunnelmallinen, juuri sopiva iltaisin sytytettäväksi! :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne!

      Poista
  2. Niinpä sinähän tuon voitit...kovasti olisin halunnut sen minäkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaista herkkua tuo arvonnassa voittaminen meikäläiselle, kiva ylläri oli! :)

      Poista
  3. Meni kyllä voitto oikeeseen osoitteeseen, toi lamppu sopii niin hyvin teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin lykästi, heti sen tuossa paikallaan näin, kun arvontaan osallistuin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!