8.4.2017

LUMIPALLOEFEKTI

 
Niin, se lumipalloefekti, kun yksi asia johtaa toiseen ja pian huomaat, että mitään ei ole enää tehtävissä ja pientä pintaremonttia ja järjestyksen vaihtoa tapahtuu kaikilla kodissasi!

Se alkoi kun vauva sai meidän vanhempien makuuhuoneen kokonaan omaan käyttöönsä ja me vanhemmat muutimme entiseen vierashuoneeseen. Molemmissa seinät olivat pienen fiksauksen tarpeessa entisten huonekalujen, taulujen ja muiden jäljiltä. Vauva sai  tapettia, aikuisten makuuhuone  maalia


Toki vauvan huone kaipasi myös kalusteita. Kirjahyllytarpeen päätin ratkaista siten, että esikoisen seinällä oleva Ikean hyllykkö siirtyisi vauvan seinälle. Samalla esikoiselle voisi hankkia uuden isomman työpöydän ja siihen paremmin sopivan hyllyratkaisun. Tämä taas johti siihen, että lauantai-illan ratoksi täällä paikkaillaan esikoisen reikäjuustoa muistuttavaa seinää ja huomenna maalataan siihen uutta pintaa.


  Ja ettei olohuone jäisi ihan ilman huomiota, siirrettiin  tumma kirjahylly vanhempien makuuhuoneeseen, josta löytyi kapealle kaapille juuri sopiva nurkka. Vaikka kirjahylly toi kivasti kontrastia muuten vaaleaan huoneeseen, pikkuhiljaa sen paikka ikkunoiden välissä alkoi tuntua kuitenkin liian symmetriselta ja toisaalta itse kaapin sisältö kirjoineen vähän rauhattomalta. Niin ja paljastuipa senkin takaa muutama reikä korjauslistalle.

Hyvään vauhtiin päästyäni tyhjensin vielä ajan kuluksi olohuoneen kiinteän hyllykön ja ajattelin, että asetellaanpa sekin uuteen uskoon. Voisihan tuonkin taustamaalin uusia, mutta luulen, että siihen tuo remppakaveri ei enää suostu...

Että sellainen lumipallo! Taikka sitten se kuuluisa seitsemän vuoden kriisi, tajusin nimittäin että seitsemäs vuosi talon valmistumisesta on juuri nyt menneillään eli kai ne muutamat reiät ja kulumat jo kuuluvatkin asiaan. Saattaa kuitenkin olla, että ainakin pora ja vasara minulta hetkeksi piilotetaan kun näistä viimeisetkin hommat pakettiin saadaan. Sitten onkin hyvin aikaa kaivaa lapio ja kuokka esiin ja siirtyä pihahommiin, sielläkin voisi perinteiseen tapaan vaihtaa muutaman pensaan ja puun paikkaa! ;)

-Piia

2 kommenttia :

  1. Tää on kyllä niim tuttua ;) Ihan väistämättä ne muutokset leviää muihinkin huoneisiin, kun yhdestä aloittaa! Olohuoneesta onnistuin vielä pitämään näppini erossa ja makkarikin on vasta ajatuksen tasolla, mut muualla on tapahtunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on se tyyppivika, josta oli jo puhetta! ;D Mutta niin lohdullista, etten ole ainoa jolla se on! :D

      Nyt kun tämä rymsteeraus on loppusuoralla niin täytyy kyllä todeta, että oli kaiken vaivan arvoista! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!