2.4.2017

JOUTSENIA

 
Ompeluhommat ovat edelleen aika verkkaisia pienen ja touhukkaan neidin kanssa, mutta olen yrittänyt viime aikoina nostaa ompelukoneen vähän useammin pöydälle ja saanut jotain valmistakin aikaiseksi puhumattakaan niistä kaikista uusista ideoista, jotka haluaisin lähiaikoina toteuttaa!

 Noshilta ilmestyi alkuvuodesta ihastuttavia kangasuutuuksia, joista joutsen oli yksi suosikeistani. En osannut päättää harmaan ja vaaleanpunaisen väliltä, joten päädyin tilaamaan yhteistyön merkeissä näistä kumpaakin. Kankaista* ompelin vaatetta meidän pienimmälle, toisesta haalarin, toisesta paidan, molemmista ihanat!  


Haalarin muokkasin useammasta eri kaavasta ja sovelsin sopivasti matkan varrella. Etuosaan halusin mahdollisimman paljon ehjiä kuvioita, mutta takakappaleen kanssa en muistanut kuviokohdistusta leikkausvaiheessa enää ollenkaan. Takana joutsenet ovatkin sitten vähän niin ja näin, mutta eipä se käytössä haittaa, niin vilkasta tuo meno pian yksivuotiaalla tytöllä jo on. Senpä vuoksi sovituskuvatkin jäivät tähän yhteen, kamera ja äiti kun eivät perässä pysy! 


  Harmaan paidan kaava on sekin yhdistelmä useammasta. Halusin vähän tunikamaisen, mutta en kuitenkaan liian pitkää paitaa, sellaisen sopivan legginsien kanssa käytettäväksi. 

Pienen jujun tällaiseen peruspaitaan sain kun kanttasin pääntien, helman ja hihansuut vaaleanpunaisella kankaalla. Pääntiessä ja helmassa vaaleanpunainen on selkeästi nurjalla puolella ja pilkistää vain ihan vähän, hihoissa taas jätin taitetta vähän enemmän näkyville, hauska ja simppeli yksityiskohta.


Kaunis ja laadukas kangas on aina ilo ommella ja luomupuuvilla on varmasti mukava ja turvallinen valinta myös pienen ihmisen pitää päällään. Ompeluinto on nyt aika kova, joten lisää ommeltua varmasti pian taas luvassa, ehkä jotain keväistä ja ainakin ajatuksissa ihan supersöpöä!

-Piia

*kankaat saatu Noshilta

12 kommenttia :

  1. Voi vitsi, miten kauniita! Tuo kuosi on ihastuttava! Melkein haluaisin kyllä jonkun vaatteen itsellenikin tuossa kuosissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo kuosi on kyllä kaunis, ei olisi tosiaan yhtään hullumpaa itsellekään tuosta jotain ommella! :)

      Poista
  2. Ihana tuo haalari <3 Multakin löytyy joutsen -kangasta, olin ajatellut legginssejä taaperolle jämäpalasta, mutta pitäisköhän sittenkin ommella jotain vauvalle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka! :) Tämä kuosi sopii kyllä niin vauvalle kuin taaperolle, molemmille saa varmasti jotain ihanaa! <3

      Poista
  3. Aivan ihanat! Joutsenet on kyllä kauniit tuossa kankaassa :)

    VastaaPoista
  4. Voi että, mä oon ihan unohtanut tähän kommentoida, vaikka julkaisun aikaan tätä jo ihastelin. Mielettömän suloinen haalari <3 Ja ihanalta näyttää nuo paidan kanttaukset, nuo sävyt on niin nätit yhdessä. Pitää kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! <3 Tuo harmaa ja vaaleanpunainen on kyllä loistava kombo, tykkään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!