10.4.2016

VERHOOMO TEHDAS JA MYYMÄLÄ - PALA PARIISIA VALLILASSA




Tässä vauvaa odotellessa on hyvin aikaa vinkata ihastuttavasta myymälästä, josta omistaja on kuullut puhuttavan näyteikkunan takaa muun muassa seuraavasti: "Ihana pikku putiikki, siis ihan niin kuin Ranskassa. Siis aivan kuin Pariisissa!" Nyt ei kuitenkaan olla Pariisissa vaan Helsingin Vallilassa Mäkelänkadulla, jossa ystäväni Sanna pitää Verhoomo Tehdas ja myymälä - liikettä, joka on nimensä mukaisesti pieni sisustuspuoti ja verhoomo, jossa Sanna verhoilee kalusteita sekä myyntiin myymälän puolelle kuin tilauksesta koteihin ja julkitiloihin.

Verhoomo Tehdas ja myymälä on kunnianhimoisen naisen työtä. Olen tuntenut Sannan yli kolmekymmentä vuotta ja tälle leikki-ikäisten kaksostyttöjen yksityisyrittäjä äidille ei voi kun nostaa hattua kaikesta työstä ja ajasta, jonka hän on yrityksensä eteen käyttänyt. On hienoa nähdä, kuinka ihmiset toteuttavat unelmiaan ja valitsevat rohkeasti käsityöläisammatin, sillä tunnetustihan käsityölle ei Suomessa aina osata antaa sitä arvostusta mitä sen tulisi saada. Käsityötaitoja ihaillaan, mutta kotimaisesta kädentaidosta ei olla aina valmiita maksamaan siitä kuuluvaa korvausta, tästäkin syystä on hienoa, että rohkeita ja yrittelijäitä naisia löytyy ja vieläpä omasta ystäväpiiristä!




Sanna on valmistunut verhoilijaksi viisi vuotta sitten ja oman yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi 2012 kun hänen kaksoityttöjensä vauvavuosi tuli päätökseen. Verhoomon rinnalle nousi viime syksynä pieni sisustusmyymälä, jota on tarkoitus kehittää vielä nettikaupan osalta. Tuotteita on jo nyt ostettavissa netistä, mutta toistaiseksi nouto tapahtuu pääasiassa vielä myymälän kautta, mutta siinäpä ihana syy pyörähtää Mäkelänkadulla! 

Myymälän valikoimasta löytyy sisustustuotteita, astioita, lahja- ja paperitavaraa ja leluja muun muassa House of Rymiltä, Mailegilta, Poola Katarynalta, Djecolta, Bungalowilta ja Rifle Paper Colta. Näiden ja Sannan verhoilemien tuotteiden lisäksi myymälästä löytyy tarkkaan valikoituja second hand huonekaluja 40-70-luvuilta. Ihanuuttaa ihanuuden päälle!




Verhoomo Tehdas ja myymälä löytyy facebookista, jossa on nähtävillä muun muassa ihastuttavia ennen ja jälkeen verhoilutöitä sekä lisää kuvia ihanasta myymälästä. Verkkosivut ja vielä kehittyvä verkkokauppa löytyvät täältä. Verkkosivun kautta on mahdollista pyytä tarjouksia verhoilutöistä, jotka Sanna toteuttaa aina asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioon ottaen ammattitaidolla ja laadukkaista verhoilukankaista. Myymälä itsessään Mäkelänkatu 15:sta on auki maanantaista perjantaihin klo 10-16 ja tarvittaessa sopimuksen mukaan myös muulloinkin. Kannattaa pyörähtää läheltä ja kauempaakin! 

Ja kannattaa pysyä myös kuulolla, sillä sain Sannalta jotain ihanaa lahjaksi tulevalle vauvalle ja myös arvottavaksi teidän kanssanne! Palaan siihen ihan pian!

Mukavaa sunnuntaita toivotellen!
-Piia

2 kommenttia :

  1. Kiitti vinkistä. Bongasin heti ihanan House of Rymin. Ja tekisi heti mieli verhoiluttaa jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vaan! :) Nyt vaan Tehtaalle ihastelemaan ja suunnittelemaan Sannan kanssa verhoilutyötä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!