1.4.2016

KEVÄÄN VALO



On tämä koko ajan lisääntyvä valo ja sen mukanaan tuoma lupaus keväästä ja kesästä sitten ihanaa! Väsymyksestä ja pienestä kolotuksesta huolimatta, olo tuntuu valtavan energiseltä ja insipiroituneelta. Tekisi mieli mennä ulos lapion varteen heilumaan ja putsaamaan terassit lumesta, suunnitella puutarhajuttuja, esikasvattaa yrittejä ja ommella vielä jos jotakin vauvaa varten! Realistisesti en tietenkään ihan kaikkeen enää pysty, mutta onhan se kiva edes suunnitella!

Sisustuksessa jutut ovat tällä hetkellä painottuneet lähes yksinomaan vauvaan valmistautumiseen, mikä varmasti on ihan luonnollista. Tavarat ovat vaihtaneet paikkaa tehdäkseen tilaa vauvan tavaroille ja oikeastaan ainoa keväinen sisustushankinta on ollut tuo ensimmäisen kuvan Marimekon tyyny, josta onkin tainnut muodostua tämän kevään hittituote, niin monissa kodeissa olen sen jo nähnyt vilahtavan. Enkä ihmettele, onhan se ihana! Pientä taulurallia on myös ollut ohjelmassa, mutta siitä erikseen vielä lisää. 




Pienetkin asiat tuntuvat juuri nyt riittävän ja kotona on hyvä olla, enkä sen isompia muutoksia ainakaan toistaiseksi kaipaakaan, onhan tässä jännäämistä muutenkin. Mitä nyt puhtaat ikkunat olisi kiva ylläri tämän kevään valon kaveriksi! 

Valoisaa alkanutta huhtikuuta ja ihanaa viikonloppua toivotellen! 
-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!