5.4.2016

SITRUUNARAHKAPIIRAS


Etsiskelin pääsiäisen aikaan sesonkiin sopivaa reseptiä ja päädyin sitten soveltamaan tätä ohjetta gluteenittomana ja muutamilla muilla muutoksilla. Lopputuloksena oli herkullinen sitruunarahkapiiras, jota olen ennättänyt jo muutamaan otteeseen pääsiäisen jälkeenkin leipomaan seuraavasti:


situunarahkapiiras (gluteeniton)

pohja

125 g voita tai leivontamargariinia
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

puoleen taikinasta

1 dl maitoa
1 kananmuna

täyte

1 sitruuna
1 prk sitruunarahkaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva pehmeäksi ja annan sen jäähtyä. Sekoita jauhot ja sokerit keskenään, lisää joukkoon rasva ja sekoita hyvin. Jaa tässä vaiheessa taikina kahteen osaan ja säästä toinen puoli pinnalle tulevaan muruseokseen. Sekoita pohjaksi tulevaan osaan eli puoleen taikinasta maito ja kananmuna. Levitä tämä osa taikinasta vuokaan, itse olen käyttänyt niin irtopohjavuokaa kun matalampi reunaista piirasvuokaa.

Pese sitruuna ja raasta kuoren keltainen osa täytettä varten. Sekoita täytteen muut ainekset ja sitruunankuori hyvin ja purista joukkoon vielä noin puolet sitruunan mehusta. Levitä rahkatäyte pohjan päälle ja ripottele säästämäsi osa taikinasta (muruseos) rahkatäytteen päälle. Paista uunin keskitasolla 200-asteessa noin 30 minuuttia. Koristele vähän jäähtynyt piiras esimerkiksi valkosuklaalla.



Piiras on ollut erityisesti lasten mieleen ja rahkatäytteen ansiosta se pysyy maukkaana ja mehukkaana vielä muutama päivä leivonnan jälkeenkin. Reseptipohja on toimiva ja makuun saa helposti muutosta rahkan makua muuttamalla esim. vaihtamalla sitruunarahka appelsiinirahkaan tai tekemällä täytteen vaniljarahkasta ja lisäämällä täytteeseen muutama desilitra mustikoita tai vadelmia.

-Piia

5 kommenttia :

  1. Kuulostaa todella hyvältä! Sitruuna ja rahka leivonnaisessa ei mene koskaan pieleen ;) Menee testiin!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä leivontahetkiä! :) Sitruuna ja rahka ovat kieltämättä lyömätön yhdistelmä!

      Poista
  2. Tätä pitää kokeilla. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Kokeilin ja hyvää oli! Rahkan tilalta laitoin kermaviilin ja toimi niinkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!