30.10.2015

VERKKAISET AAMUT



Perjantaissa parasta on kiireetön aamu! Kohta jo kolmen kuukauden ajan perjantait ovat olleet minulle vapaapäiviä, joita olen voinut viettää osittaisen hoitovapaan kautta ja täytyy sanoa, että vaikka se palkkapussissa näkyykin, niin ihan on sen arvoista! Hektinen ja kiireinen arki on astetta helpompi yhden ylimääräisen vapaapäivän avulla. 

Erityisesti perjantaiaamut ovat olleet minulle tärkeää omaa aikaa. Työpäivinä aamut ovat kiireisiä kaikkien kiiruhtaessa töihin, kouluun ja hoitoon. Nopeuttaakseni omaa lähtöäni olen jo pitkään tehnyt niin, että syön aamupalan töissä aamun kahvitunnilla, tämän vuoksi perjantaisin on ihana panostaa omaan aamiaiseen ja nauttia siitä rauhassa lehteä lukien tai siinä sivussa muutaman silmukan neuloen.



Näin myös tänä aamuna. Vaikka monta muutakin asiaa olisi tehtävälistassa, tämä pieni aamuhetki on ihana nipistää ihan vain itselle. Tänään kuulaana pakkasaamuna oli ihana sytyttää aamiaspöytään myös kynttilä ja täytyy sanoa, että ihan vähän jouluisen fiiliksen se aamuun toi... Aamu on kuitenkin jo kääntynyt päiväksi ja nyt on kiiruhdettava hakemaan nuorimmainen eskarista ja sen jälkeen kirjoittettava tänäänkin muutama sana lopputyöhön. 

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
-Piia 

25.10.2015

SYKSYN SISUSTUSLISTA

Sain Littlebigthings-blogin Tiialta haasteen luoda oma syksyn sisustuslistani. Mallia listaan löytyy myös Löytö-blogista ja vähän soveltaen tähän nyt oman listaukseni syksyn sisustushaaveista ja ajatuksista kokosin.



Sisustuslehtisuosikkini, johon aina palaan on Deko. Dekon lisäksi luen säännöllisesti myös Avotakkaa sekä Koti ja keittiö-lehteä. Tällä hetkellä lukemattomien sisustuslehtien pino kasvaa kasvamistaan, mutta kunhan opiskelukiireet muutaman viikon päästä helpottuvat, aion käpertyä keskeneräisen neuletyön kanssa sohvannurkkaan ja lukea rauhassa kaikki lukematta jääneet lehdet. 



Siinä lehtienlukemisen lomassa aion nauttia myös yhdestä kotimme syksysuosikeistani eli takasta ja takkatulesta. Pimeässä syysillassa kynttilänvalo ja takkatulen rätinä yhdistettynä lasilliseen kuumaa juomaa, voiko muusta edes haaveilla?



No toki voi! Ja haaveilen! Esimerkiksi Iittalan ihanasta Ruutu maljakosta. Näitä kaunottaria voisin hyvinkin kuvitella keräileväni, jos siis omistaisin varsin paksun lompakon. Varsinkin tämä sammaleenvihreä väri inspiroi juuri nyt. Ei olisi hullumpi valmistujaislahjanakaan... (kuva yllä: Iittala)



Ja jos se lompakko ei olisi esteenä ja voisin shoppailla mitä vaan, ensimmäisenä hankintalistallani olisi piharakennus terassin kylkeen. Varsinkin näin syksyllä ylimääräiselle varastotilalle, johon saisi niin puutarhakalusteet kuin talven polttopuut, olisi varsin kova tarve. Unelmien ulkorakennuksessa olisi myös viherkatto ja eihän se haittaisi jos siihen varaston lisäksi mahtuisi myös kesäkeittiö ja erillinen ulkosauna. (kuva yllä: Daily Icon)



Realistisempana hankintalistallani voisi olla Normann Copenhagenin kaunis ja käytännöllinen Block tarjoiluvaunu, jolle keksisin kodissamme useammankin sijoituspaikan. (kuva yllä: Luxo Living)



Viimeisenä listallani on se jo tässä vaiheessa syksyä mieleen pikkuhiljaa hiipivä joulunfiilistely. Se ihana ajatus joulusta, jouluvaloista ja joulukoristeista, jännityksestä, piparkakkujen tuoksusta ja siitä ihasta joulutunnelmasta joka jo pian on täällä. Tällä hetkellä erilaiset vihreän sävyt ja utuinen tunnelma ovat sitä, mitä tältä joululta sisustuksen osalta haaveilen. (kuva yllä: House Doctor)

Oman syksyisen listan kokoamaan haastan Cirkus-blogin Joannan sekä Kettukarkki-blogin Mairen, tarttukaahan ihanaiset haasteeseen mikäli aikaa ja innostusta löytyy! Toki kaikki muutkin aiheesta innostuneet, ei kun listoja väsäämään! 

-Piia

23.10.2015

MAIDOTON JA GLUTEENITON SUKLAAKAKKU


Tämä viikko on mennyt taas yhdessä hujauksessa! Vielä en ole ennättänyt palata sunnuntaina lupaamiini suklaakakkuun taikka työhuoneen uuteen ilmeeseen. Blogiin kirjoittamisen sijaan aika on mennyt lopputyöni kanssa, joka edistyy nyt hyvin, vaikkakin paljon on vielä kirjoittamatta ja deadline alkaa jo hieman hiipiä takaraivoon. Mutta perjantain ja vapaapäivän kunniaksi pieni hetki blogin pariin ja noista lupaamistani jutuista ensin tärkein eli se suussa sulava suklaakakku!

Tätä herkkua leivoin viime viikolla syysloman ja kaverin kyläilyn kunniaksi. Itse olen noudattanut kroonisen suolistosairauteni vuoksi jo muutaman vuoden gluteenitonta ruokavaliota ja kun ystävä oli vauvan vatsavaivojen vuoksi maidottomalla, täytyi keksiä jotain herkullista, jota molemmat pystyisivät syömään. Resepti löytyi gluteenittoman Sunnuntai -jauhoseospussin kyljestä ja mukailin sitä hieman meille molemmille sopivaksi.


maidoton ja gluteeniton suklaakakku

pohja

150 g maidotonta kasvisrasvaleivitettä esim. Keiju tai vastaava
1,5 dl vettä
3 dl sokeria
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa

kuorrutus

50 g maidotonta kasvisrasvaleivitettä
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
tarvittaessa ruokalusikallinen vettä

Sulata kasvisrasvalevite kattilassa, lisää joukkoon vesi ja kuumenna seos kiehuvaksi. Sekoita sokeri ja kuivat aineet keskenään, riko kananmunat erilliseen kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita kuivien aineiden joukkoon munaseos ja vatkaa hyvin, lisää lopuksi joukkoon kuuma vesi-rasvaseos ja vatkaa taikina hyvin. Kaada valmis taikina voideltuun ja jauhotettuun (irtopohja)vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Kumoa kuuma kakku vadille ja valmista kuorrutus mittaamalla kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi saman aikaisesti sekoittaen. Kaada kuuma kuorrutus kuuman kakun päälle. Anna jäähtyä rauhassa viileässä. Koristele halutessasi tomusokerilla.


Mansikkamelba

2 dl mansikoita
noin 1 dl tomusokeria
puolikkaan sitruunan mehu

Soseuta mansikat esim. sauvasekoittimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja sitruunamehu. Mansikkamelba sopii erilaisten kakkujen lisukkeeksi.



Valmis kakku oli kuohkea ja mehevä ja mikä parasta se säilytti mehevyytensä vielä muutama päivä leipomisen jälkeen! Vaikka toisin voisi ajatella, sitä tosiaan jäi vielä herkkuhetkemme jälkeen, vaikka sekä me aikuiset että lapset sitä useamman palan söimmekin.

Vaikka kakku jo itsessään oli hyvää, parani se entisestään kun päälle asetti lusikallisen kaurakermaa ja joukkoon kaatoi vielä kunnon lorauksen mansikkamelbaa.

Ja koska on perjantai ja kuvista kohosi vesi kielelle, taidan aloittaa päivän suklaakakun leivonnalla. Jaksaa sitten paremmin taas jatkaa opiskeluhommissa!

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
-Piia