29.10.2017

YSÄRI HERKKUA - KATKARAPU-SINIHOMEJUUSTOPIIRAS

 
Mietin viikko sitten, että mikä olisi se piirakka, jota tällä kertaa tarjoaisin kylään tuleville ystäville. Mielessä kävi perinteiset mozzarella ja tomaattipiirakat, kunnes muistin omasta nuoruudestani tutun piiraan, äitini ysäri-bravuurin, katkarapu-sinihomejuustopiirakan, joka taisi tuolloin kulkea iltapalapiiraan nimellä. En ollut syönyt tuota piirakkaa sitten yhdeksänkymmentä luvun, jolloin sinihomejuusto oli se the juttu, mutta piirakan maku palautui hetkessä mieleeni ja samantien oli soitettava äidiltä sen reseptiä!

Tämän piirakan pääraaka-aineet, katkarapu ja sinihomejuusto taitavat olla sellaisia maun jakajia, että joko niitä rakastaa tai sitten ei voi kuvitellakaan niitä syövänsä. Jos minun tavoin kuuluu tuohon rakastajien joukkoon, uskallan luvata, että silloin rakastuu myös tähän piiraaseen! 

Piiras on maukas ja helppo valmistaa, paistoaika on noin 40 minuuttia eli jonkin verran aikaa tekemiselle on kuitenkin varattava. Muokkasin reseptin oman ruokavalioni mukaan gluteenittomaksi, mutta muuten mennään äidin alkuperäisen ohjeen mukaan.


KATKARAPU-SINIHOMEJUUSTOPIIRAS 

pohja
1 dl vettä
1/2 dl öljyä
1/2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita (gluteeniton)
2 dl kaurajauhoja (gluteeniton)
1/2 tl leivinjauhetta

täyte
2 kananmunaa
1/2 dl vettä tai kermaa
1 dl hienonnettua sipulia
50 g sinihomejuustoa
2 dl katkarapuja
2 dl juustoraatetta
sitruunapippuria

Sekoita pohjan aineet keskenään hyvin ja painele pohja jauhoitetuin käsin leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. 
Täytettä varten vatkaa keskenään kananmunat ja vesi tai kerma. Murenna joukkoon sinihomejuusto ja lisää hienonnettu sipuli, sulatetut katkaravut sekä juustoraaste, sekoita varovasti keskenään. Mausta sitruunapippurilla ja kaada täyte pohjan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia kunnes piiras on kauniin kullan ruskea.

Minusta piiras on parhaimmillaan vähän lämpimänä ja edellisenä päivänä tehdyn piirakan voi hyvin lämmittää uudestaan, maut melkeinpä vain paranevat. Tämä piiras ei ole mitään kesäsyötävää, vaan tuhtina ja voimakkaan makuisena sopii paremmin syksyyn ja talveen, jolloin tarvitsee hyvää lohturuokaa! Kuten tänään, kun silmät meinaavat painua kellon siirroon ja touhukkaan viikonlopun jäljiltä ennen aikojaan kiinni. Täytyy kuitenkin vielä tovi pysyä hereillä ennen peiton alle kömpimistä, silloin kuppi kuumaa teetä ja pala tätä piirasta ovat parhaimmillaan!

-Piia

4 kommenttia :

  1. Mie olen tehnyt melkein samalla ohjeella,mutta laittanut vain pelkkää homejuustoa. Vitsi se on hyvää, namskis.Tämä ohje on nopea ja helppo :) Näin myöhään ei sais näitä ruoka/herkku päivityksiä enää lukea. Taidanki lähteä syömään pakkasesta lopun kaurajäätelö lopun, mitä eilen ostin eka kertaa. Olipas ihmeen hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvää ilman katkarapuja, mutta kannattaa kokeilla tätäkin komboa jos katkaravut yhtään maistuvat! :) Ja kaurajäätelä on kyllä herkkua sekin, harmi kun omasta jääkaapista ei sitä juuri nyt löydy! :D

      Poista
  2. Nam, vaikuttaa ihanalta ja aion kokeilla asap. Itse en ole onneksi saanut ysärillä tähän yhdistelmään ainakaan yliannostusta :D Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko olet ehtinyt kokeilemaan, mitä tykkäsit? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!