9.7.2016

MUUTAMA LAPSIYSTÄVÄLLINEN MUSEOVINKKI

Museot on kuuluneet elämääni niin kauan kuin muistan. Äitini oli töissä museossa ja museoissa käyminen on aina ollut olennainen osa sekä lomaa että arkea. Samaa museo-intoa olen yrittänyt jakaa myös lapsilleni ja onnistunutkin siinä ihan hyvin. Museot ja näyttelyt eivät ole vain aikuisia varten ja monissa museoissa lapset on huomioitu omana kohderyhmänään. Museossa voi käydä ajan kanssa tai ihan vaan ohimennen hetken mielijohteesta sen kummemmin suunnittelematta. Jyväskylässä on erittäin monipuolinen museokattaus, mutta seuraavassa vinkkinä kolme museota, jotka ovat meillä erityisesti lasten suosikkeja. 

Ensimmäisenä Suomen Käsityön museo, joka sijaitsee Jyväskylän keskustassa kävelykadun varrella. Museon alakerrasta löytyy perusnäyttely, johon liittyy erilaisia äänipolkuja ja yksi on lapsille suunnattu "Missä villalanka kasvaa?". Polun kiertämistä varten infosta on saatavilla oma Päkäpassi, jonka kartan ja museossa olevien äänitteiden avulla selviää missä villalanka kasvaa ja mistä saadaan punaista. Äänipolku ei ole liian pitkä ja museon pimeässä valaistuksessa kulkeminen on jännittävää, museovierailun lopuksi infosta saa myös pienen palkinnon polun suorittamisesta. Perusnäyttelystä löytyy myös aistitila, jossa saa kokeilla, haistaa ja jopa maistaa erilaisia käsitöihin liittyviä juttuja. Kaikkinensa ihana ja tunnelmallinen näyttely, jossa lapsille on parasta, että sieltä löytyy paljon asioita ja esineitä, joihin on lupa koskea!

Museon yläkerrassa on avoinPaja, jossa on mahdollista tehdä ja askarrella itse pientä materiaalimaksua vastaan. Tarjolla on ohjeita, monipuolisia materiaaleja sekä työkaluja. Olemme kuluttaneet lasten kanssa Pajassa monia tunteja, kun askartelu on vienyt mukanaan! Kerran kuussa museossa järjestetään myös low budget ohjattuja työpajoja eri teemoilla. Näiden lisäksi on vielä vaihtuvat näyttelyt sekä erinomainen museokauppa eli paljon nähtävää saman katon alla!


Toinen lasten suosikki on Jyväskylän taidemuseon Pasi Rauhalan kotimuseo. Taidemuseo sijaitsee keskustassa Kirkkopuiston vieressa ja Pasi-näyttely sijaitsee museon kolmannessa kerroksessa johon on rakennettu 1960-luvun Oravan perheen koti, jossa Pasi asustaa. Kyseessä ei ole siis perinteinen näyttely, vaan asunto, jossa saa liikkua vapaasti, koskea esineisiin, soittaa pianoa, kokeilla vaatteita ja lasten ehdoton suosikki, vastata ja soittaa lankapuhelimella. Olemme käyneet tässä näyttelyssä useita kertoja ja aina se jaksaa innostaa lapsia yhtä paljon! Myös taidemuseolla järjestetään avoimia työpajoja ja onpa siellä mahdollista viettää lastenkutsut tai syntymäpäivät tarjoiluineen kaikkineen! Kuten Käsityönmuseolla, myös taidemuseolla on hyvä museokauppa. 

Kolmas vinkki on Keski-Suomen luontomuseo, joka sijaitsee Harjun Vesilinnassa. Ei yhtä upea ja laaja kun Helsingin luonnontieteellinen museo, mutta kiva pieni kohde, josta lapset pitävät ja johon voi yhdistää vaikka vierailun Harjun tornissa. Luontomuseoon on vapaa pääsy, aina ja kaikille! Kuten myös Harjun torniin, joten tämä on erittäin matalan kynnyksen kohde. Myös Käsityönmuseoon ja taidemuseoon on vapaa pääsy aina alle 18-vuotiailta ja perjantaisin myös aikuisilta.

Museot ovat ehdottomasti mahdollisuus ja varsin hyvää puuhaa vaikka loman sadepäiviin, kannattaa ainakin nämä kolme katsastaa, jos eivät ole jo ennestään tuttuja!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!