10.8.2016

ARKI ALKOI

Kuten paikallinen sanomalehtikin aamulla kertoi, uuden edessä tässä taas ollaan! Vaikka aurinko vielä paistaakin lämpimästi, on ilmassa jo syksyn tuntua kuten aina tähän aikaan vuodesta. Loma on vaihtunut arkeen ja meillä on tänään perheessä kaksi koululaista. Tytär meni toiselle luokalle ja ihana pieni iso poikani aloitti oman koulutaipaleensa innostuneena ja reippaana ekaluokkalaisena! Myös mieheni ruhtinaallinen kuuden viikon kesäloma loppui maanantaina eli normiarkeen kaikki pikkuhiljaa palailemme.  

Vaikka äitiyslomalla olenkin, on minusta mukava, että myös oma päiväni rytmittyy vähitellen muun perheen aikataulujen mukaan. Loma ja aikatauluttomuus on ihanaa, mutta nautin kuitenkin säännöllisyydestä ja rytmistä, ihan siitä perusarjesta. Ja juuri nyt se arki tuntuu tosi hyvältä, kun voin olla kotona odottamassa isompia lapsia koulusta kotiin, nauttia vauvantuoksuisista hetkistä ja ihmetellä pienen joka päivä kehittyviä taitoja. Viime syksy työkiireineen ja lopputyöstresseineen tuntuvat valtavan kaukaisilta, kuinka paljon sitä vuodessa voikaan tapahtua! Jännityksellä siis tähän uuteen arkeen ja kohti syksyä, mitä se sitten tuokin tullessaan! 

-Piia

2 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sattui osumaan lehdenkin etukansi niin sopivasti puikoilla olevaan tekeleeseen että! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!