10.3.2016

KAUNIISTA KAUNEIN VAUNUVERHO + OHJE




Tässäpä kuvatulvaa ja tarinaa diy-ohjeen kera tästä ihanaakin ihanammasta vaunuverhosta, jonka vauvaa varten tein! Olen tästä aivan fiiliksissä, sillä vielä reilu kuutisen vuotta sitten kun tyttäreni ja poikani olivat vauvaiässä, ei vaunuverhoja juuri näkynyt ainakaan täällä meillä päin, vaan mentiin perinteisellä harso+pyykkipojat yhdistelmällä. 

Tämän jälkeen jos jonkinlaista ihanaa vaunuverhoa sekä kaupoista ostettuna että itse tehtynä on osunut silmiini ja tämäkin kuului niihin haluan ehdottomasti tälle kolmannelle lapselle hankkia -juttuihin. Kun sitten sain Kaunisteelta yksi aurinkoinen päivä ihanan lähetyksen kankaita vauvaompeluksia varten ja joukossa oli tätä ihastuttavaa Matti Pikkujämsän kuvittamaa Sunnuntai-kangasta*, tiesin, että tästä syntyisi mitä kaunein vaunuverho!





Kangas on jo itsessään valtavan kaunista, mutta kirjailuhuumassani päätin tätäkin vähän koristella ja saada siitä näin varmasti uniikin. Nämä pienet kirjailut sopivat minusta erinomaisesti kankaaseen ja ovat hauska lisä valmiiseen vaunuverhoon, jollainen on muuten todella simppeli tehdä itse. Seuraavassa jonkin sortin ohje, miten oman vaunuverhon voi ommella.



Vaunuverhoa varten tarvitset kaksi kappaletta vaunun kopan reunan muotoon leikattua kangaspalaa. Itse piirsin suuntaa antavan mallin vaunukopan reunasta isoa paperiarkkia apuna käyttäen, jota sitten käytin kaavana kankaita leikatessani. Kankaiden lisäksi tarvitset palan tukikangasta, sirkkarenkaita, itse käytin 11 mm renkaita, sekä muutaman pätkän nauhaa, jonka itse ompelin kanttinauhasta.



Kankaiden muotoon leikkaamisen jälkeen silitä kangaiden nurjalle puolelle palat tukikangastan niihin kohtiin, johon sirkkarenkaat tulevat. Nuppineulaa sitten kankaat oikeat puolet vastakkain. Laita nauhat vaunuverhon alareunan tuntumaan molemmin puolin, noin 10-15 alareunasta siten, että nauhat jäävät kankaiden oikeiden puolten väliin. Ompele tämän jälkeen reunat lukuunottamatta alareunaa. Käännä työ oikein päin, taita alareunat työn sisään, silitä ja ompele alasauma kiinni.

Mikäli haluat kirjailla kangasta, tee se ennen kankaiden yhteen ompelua tai ennen kuin ompelet alareunan kiinni. Näin kirjailun nurjapuoli jää kankaiden väliin. Kiinnitä tämän jälkeen sirkkarenkaat kohdille, jonne olit silittänyt tukikankaat, ohjevideo renkaiden kiinnittämisestä löytyy esimerkiksi täältä.



Sitten ei muuta kun kiinnitysrenkaat paikalleen ja verho vaunuun! Omat kiinnitysrenkaani tilasin MiniQn verkkokaupasta, josta löytyi hyvä valikoima vaunurenkaita jos jossakin värissä. Tuo minun valitsemani väri saattaa paljastaa ehkä jotain vauvan arvellusta sukupuolesta... ;)

Kyllä tämän vaunuverhon koristamilla kärryillä nyt sitten passaa kylillä kulkea! Se on sitten vaan niin ihana, eikö!

-Piia

*kangas saatu Kaunisteelta

16 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa, että saa vauvan tuonne vaunuihin! ;D

      Poista
  2. Hei. Nuo kirjailusi ovat kerrassaan upeita ja sopivat hyvin jo valmiiksi kauniiseen kankaaseen. Kelpaa uuden vauvelin kölliä. -Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu! Tuo kirjailu vie kyllä mennessään, ihanan rentouttavaa puuhaa!

      Poista
  3. Oi kun on söpö!! En ole ennen tälläiseen asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta tästedes varmasti kiinnittyy katse näihinkin! :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  4. Voi kun on ihana! Minäkin innostuin tuollaisesta liinasta parisen vuotta sitten, kun meidän pienempi syntyi. Ensimmäisen liinaviritelmän kanssa tehdyn lenkin jälkeen lähetin miehen kauppaan hankkimaan renkailla kiinnitettävää liinaa. Olipa kyllä kätevä. Ja vielähän sitä voi käyttää, jos lapsi joskus nukahtaisi rattaisiin pidemmällä lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki! <3 Tämä on kyllä hieno idea, kuka lie keksinyt, iso kiitos hänelle, pikkuisen kivempi kun mikään harsoviritelmä! :D

      Poista
  5. Voi tää on niin ihana! Ja kirjailut on ihan piste iin päälle. :) Tuo kirjailuhomma on sellainen käsityömuoto joka kovasti kiinnostaisi, mutta ei tullut vaan kokeiltua sitten kouluaikojen, täytyisikin kokeilla kirjailla jonkun kuviollisen kankaan päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Annika! <3 Minä olen ihan vasta viimeaikoina tästä kirjailusta innostunut, ehdottomasti suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  6. Maidän Briot on ruskeat mutta muuten samanlaiset, tilasin addbabyn renkaat tulevan verhon kiinnitystä varten.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!