30.3.2016

LEMPILOUNASTA - PIKAKASVISWOKKI



Tämän hetkinen lempilounaani on ehdottomasti pikainen kasviswokki, joka valmistuu vartissa ja on sellaista herkkua, että voisin syödä sitä vaikka joka päivä! Ja melkeinpä näin olen tehnytkin! 

Paras wokki syntyy simppeleistä ja tuoreista raaka-aineista. Tankoparsa, pinaatti, porkkana, salottisipuli ja valkosipuli kuullotetaan nopeasti pannulla sesamiöljyssä. Riisinuudelin keittämisen sijaan riittää, että pehmittää nuudelia muutaman minuutin kuumassa vedessä. Pehmennyt riisinuudeli lisätään pannulle kasvisten joukkoon, loraus makeaa soijakastiketta sekä tilkka sitruunamehua sekaan ja nopea korkeintaan muutaman minuutin paistaminen. Tuore korianteri viimeistelee annoksen ja sitten ei muuta kun syömään! Wokkiin sopisi myös chili, mutta herkän vatsani vuoksi joudun sen jättämään pois, mutta lupaan, että maistuu ilmankin!



Pääsiäisen herkuttelun jälkeen tälläinen kevyempi ja nopeasti valmistuva ruoka maistuu erityisen hyvin. Bonuksena vielä parsan ja pinaatin runsas rautapitoisuus, mikä itselleni tulee juuri nyt tarpeeseen, kun hemoglobiini on raskauden vuoksi ollut hieman matalalla ja vaikuttaa jaksamiseen. Onneksi juuri nyt ei ole mihinkään kiire ja levätä voi aina kun siltä tuntuu! Olen yrittänyt saada päivässä hoidettua aina yhden asian ja vauvaa varten kaikki alkaakin olemaan jo aika hyvällä mallilla ja hyvä niin, sillä laskettuaika sen kun lähenee!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!