23.9.2015

SYYSSOPPAA - PUNAJUURIKEITTO


Tämän syksyn lempisoppani on punajuurikeitto. Ihana väri ja herkullinen maku! Pientä vaivaa ja sotkua se vaatii, mutta kaiken sen arvoista on! Ja kun tekee ison satsin kerralla, sitä riittää pelastamaan tällaisen kiireisen viikon illat, jolloin tuntuu, että kotona ennättää käydä vain kääntymässä.




Punajuurikeitto

pussillinen punajuuria (noin kilo)
sipuli
muutama valkosipulinkynsi
1-2 omenaa
litra vettä
kasvisliemikuutio tai  kasvis Fond du chef
puoli pakettia Koskenlaskijaa tai muuta sulatejuustoa
tarvittaessa suolaa

Kuori punajuuret, sipuli, valkosipulinkynnet sekä omenat. Paloittele ja kiehauta kasvisliemessä kunnes punajuuret ovat pehmeitä. Kaada hieman nestettä vähemmälle ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää Koskenlaskija pieninä paloina. Keitä miedolla lämmöllä kunnes juusto on sulanut keittoon, Nauti turkkilaisen jogurtin tai smetanan kera.

Menossa on tosiaan kiireinen viikko, miten ne erilaiset työ ja muut iltamenot aina osuvatkin samalle viikolle? No onneksi olemme jo viikon puolivälissä ja ajatuksissa siintää viikonloppu, jolle ei ole mitään suunnitelmia, sellaiset tulevat välillä enemmän kuin tarpeen!

-Piia

4 kommenttia :

  1. Kuulostaa todella hyvältä ja erittäin helpolta!! Ja tuttu juttu että kaikki kiva ja kiireellinen osuu täsmälleen samalle viikolle ja toiset viikot on sitten niin hiljaisia ettei mitään rajaa.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on! :) Ja taitaa se vaan olla peruselämää, että välillä juostaan ja välillä aika matelee.

      -piia

      Poista
  2. Oi tämäkin resepti kuulostaa hyvälle! Vanha suosikkini opiskeluajoilta on kasvisravintola Katriinan kookospunajuurikeitto. Pitäisikin tehdä pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen yleensä sosekeitot kookosmaitoon, mutta jostain syystä se ei tämän kanssa tullut mieleen. Mutta jos porkkana niin miksei punajuurikin, täytyypä joskus vähän varioida! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!