3.7.2016

LOMA JA LÖYLY

 


Mieheni aloitti kesälomansa maanantaina ja tavallaan tämä aika on nyt sitten minunkin kesälomaani kun kotona on lisäpari käsiä auttamassa vauvan kanssa ja isompien lasten viihdyttämisessä. Mitään tarkempia aikatauluja ei seuraavalle kuudelle viikolle vielä ole, sään ja fiiliksen mukaan mennään.

Viime kesäiseen tapaan loma alkoi visiitillä Tukholmaan. Viime vuonna haaveilin, että ensi kerralla olisimme Tukholmassa pidempään ja tulisimme lentäen, mutta vauvan kanssa kulkupeliksi valikoitui kuitenkin laiva ja perinteinen risteily oli helpoin vaihtoehto pienen ensimmäiseksi reissuksi ja isommille lapsille muumidiskot ja muut vaan uppoavat. Itse keskityin lähinnä käsidesillä lotraamiseen, arvanette siis mille laivalle olimme risteilyn keväällä buukanneet... Risteily meni kuitenkin mukavasti, Tukholma on aina kaunis ja vanhan kaupungin kaduilla on kiva käyskennellä ihan pikaisestikin. Samalla reissulla Helsingin päässä pääsimme me vanhemmatkin toteuttamaan omia kesälomatoiveita ja kävimme ennen kotiinpaluuta visiitillä paljon puhutussa Löylyssä.  


 
Ja on kyllä ihan kaiken puheen arvoinen paikka! Avanto arkkitehtien suunnittelema puurakennus on upea, sijainti on mitä hienoin aivan meren äärellä ja Joanna Laajisto on luonut Löylyyn upean sisustuksen. Kokonaisuus on komea, kaikki yksityiskohdat ovat loppuun saakka mietittyjä ja puun käyttö on taidokasta. 


 
Sää ei olisi voinut olla parempi ja tuolla upealla terassilla olisi voinut viettää vaikka koko päivän merta ja purjeveneitä ihaillen! Myös lapset nauttivat olostaan ja on mukava nähdä, miten hekin osaavat jo arvostaa hyvin suunniteltuja tiloja, maisemia ja esteettisyyttä ympärillään.

 
  Löyly oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen! Voi olla, että vielä toistamiseenkin se täytyy tänä kesänä katsastaa kun Helsinkiin suunnataan, sillä lasten lomatoivelistalla lukee Linnanmäki ja itse haluaisin Kiasmassa ja Taidehallissa käydä. 

Ennen seuraavaa Helsingin reissua suunta taitaa kuitenkin olla Tampereelle, jossa ehdottomasti ainakin Sara Hildénin taidemuseo ja Ron Mueckin näyttely on nähtävä! Vinkkejä hyvistä lapsiperheille sopivista hotelleista Tampereella otetaankin vastaan, tilavuus ja edullisuus on plussaa kun tällä konkkaronkalla reissataan!

-Piia

8 kommenttia :

  1. On tuo Löyly upea, vaikka pienesti harmittaa kun niinkin keskeinen asia suunnittelussa kuin esteettömyys on päässyt kokonaan unohtumaan tuon kokoisessa hankkeessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan ainakin osa vielä vähän keskeneräisyyttä? Itse en kyllä huomannut ongelmia vaikka meillä oli vauva vaunuissa, tosin yläterassille ei tietty niillä päässyt ja vaunut on tietenkin eri asia kuin esimerkiksi pyörätuoli.

      Poista
  2. Löylyssä olisi kiva kyllä käydä! Tampereelle mekin aiomme. Siellä on lisäksi kiinnostava vuoden nuoren taitelijan Reima Nevalaisen näyttely, jota aiomme mennä katsomaan. Hotellia en osaa kyllä vinkata. Hauskoja lomareissuja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyypä katsoa jos itsekin ennättäisi tuonkin kurkistamaan! Ja mukavaa kesäretkiä ja hetkiä myös teille! <3

      Poista
    2. Kävin katsomassa Nevalaisen näyttelyn ja voin todella suositella. Aivan upea! Lapset vain alakertaan muumilaaksoon :)

      Poista
    3. Kävinkin katsomassa hänen nettisivuilla hänen töitäämn ja vaikutti kyllä todella mielenkiintoisilta!

      Poista
  3. Me ollaan aina yövytty Tampereen kylpylähotellissa (Holiday club). Myös muksun kanssa. Koska kylpylä ja hyvä pizzeria ja mainio aamiainen. Jos sattuu sadesää, niin kirjaston Muumimuseo on kiva!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!