20.7.2015

KESÄKEMUILLA




Mietimme keväällä Projektila-blogin Katjan kanssa, että olisipa kiva järjestää bloggaajaporukalla jotain mukavaa ja viikonloppuna suunnitelmat viimein konkretisoituivat ihanien maalla vietettyjen kesäkemujen muodossa! Takana onkin ihana viikonloppu ystäviä, naurua, hyvää ruokaa ja juomaa, yhdessä oloa, vielä vähän lisää naurua ja vähän askarteluakin!





Olimme suunnitelleet etukäteen kesäkemuille pientä ohjelmaa ja lauantai-iltana vanhassa tuvassa jälleen askarreltiin ja tehtiin käsitöitä naisporukassa kuten varmasti monen monta kertaa useita vuosia aiemmin. Harjun Paperista saadut koristeet* oli viritetty kattoon luomaan tunnelmaa ja askartelupaperit* odottivat tuvan pitkällä pöydällä. Kauniste oli muistanut kesäkemuilijoita pienellä paketilla* ja Mikkelissä sijaitsevan Saimaan juomatehtaan luomusiiderit ja oluet* pitivät huolen ettei jano päässyt yllättämään. Hyvän juoman lisäksi viikonloppuun kuului tietenkin myös maistuvaa, porukalla kokattua ruokaa!




Parasta viikonlopussa oli kuitenkin yhdessä olo noiden upeiden tyyppien kanssa, kiitos Katja, Rilla, Heidi, Taru ja Melina! Jälleen kerran pääsi toteamaan, että vaikka blogin kirjoittaminen onkin välillä vähän yksinäistä koneen takana istumista, on bloggaamisen kautta päässyt tutustumaan ja ystävästymään ihanien ihmisten kanssa! Kesäkemuja ja muita ehdottomasti lisää!

-Piia

* tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan

16 kommenttia :

  1. Hyvännäköiset kesäkemut teilläkin ollut.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Mukavata oli, toivottavasti joskus vähän isommallakin porukalla! ;)

      Poista
  3. Oi, oi kuulostaa ja näyttää ihanalta - ihana tunnelma! Ja tuolla "ystävät, hyvä ruoka&juoma, nauru, askartelu ja yhdessäolo" -combolla ei muuta kuin hyvät kemut voikaan tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli kyllä mitä mainioin! Näillä kemuilla jaksaa pitkälle syksyyn! :)

      Poista
  4. Onpa suloiset puitteet kemuille!! Ihanaia yksityiskohtia <3 Olipa kiva kemujen tiimoilta eksyä tänne tutkimaan blogin kätköjä! Täytyykin jäädä lueskeleamaan enemmänkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että löysit blogiin! :) Ja kesäpaikkamme on kyllä mitä mainioin juhlien pitoon, tilaa ja tunnelmaa riittää!

      Poista
  5. Kiitos ihanat että jaksatte järkkäillä!! Kesäpaikka oli niin tunnelmallinen ja porukka parasta 😄

    VastaaPoista
  6. Kaunis on kyllä kesäkotinne <3 ja inspiroivat puuhat teillä siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalla on kyllä kaunista ja inspiroiva ympäristö kässäpuuhiin! :)

      Poista
  7. Ihan mielettömän ihana kesäpaikka teillä! Kyllä veitsi kääntyi haavassa kun seurailin Instasta teidän kuvia ja puuhasteluja. Toivottavasti tulee vielä toinen mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että ei jäisi viimeiseksi kerraksi ja sitten mukaan! :)

      Poista
  8. Everything looks nice, love your blog!
    x

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!