9.1.2018

UUDENLAISEEN ARKEEN

Niin se vaan pisinkin loma loppuu ja huomenna on edessä paluu arkeen. Loma tuli tarpeeseen ja tuntuu, että se oli paljon pidempi kuin vajaa kolme viikkoa jonka se kesti. Kun joulu ja uusi vuosi oli juhlittu jäi vielä hyvin aikaa lomailla lasten kanssa kotona, kutsua ystäviä kylään, käydä kylässä ja viettää kiireettömiä päiviä.

Muulla perheellä arki alkoi jo muutamia päiviä aikaisemmin. Mieheni palasi töihin uuden vuoden jälkeen neljä kuukauden hoitovapaan jälkeen, koululaiset aloittivat koulun maanantaina ja myös perheen pienimmän ensimmäinen päiväkotipäivä koitti maanantaina. Jotta päiväkodin aloitus olisi mahdollisimman pehmeä, olin itse vapaalla muutaman ylimääräisen päivän ja päiväkotiura saatiin käyntiin lyhyemmillä tutustumispäivillä. 

Reipas ja tomera neitokainen on pärjännyt hoidossa hienosti, joten hyvillä mielin voi itsekin taas töihin mennä. Vaikka tuo vajaa kaksi vuotias on pärjäävää sorttia, tuntuu hän vielä niin kovin pieneltä, että vähintään kevään ajan minun onkin tarkoitus tehdä neljä päiväistä työviikkoa jotta hänen viikkonsa olisi vähän kevyempi. Tein nelipäiväistä viikkoa myös ennen hänen syntymäänsä koululaisten vuoksi ja se ei ollut yhtään hullumpaa, joten mielissäni olen, että voin sitä taas jatkaa. 


Toki tämä uudenlainen arki vähän jännittää. Koululaiset ovat nyt ensimmäistä kertaa iltapäivisin keskenään, varmasti pärjäävät, mutta tietenkin se vaatii toteuttelua puolin ja toisin. Jommankumman vanhemman olleessa kotona harrastuksiin vieminen on sekin ollut helpompaa ja nyt on soviteltava viemisiä ja työaikatauluja uudella tavalla yhteen. Samaan aikaan päiväkotilaisen päivät pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä, joten harjoiteltavaa arjen ja aikataulujen kanssa varmasti riittää. 

Onneksi ollaan kuitenkin menossa valoisampaa vuoden aikaa kohti ja energiaa ja voimaa arjen haasteisiin saa jälleen esiin tulleesta auringosta. Ja se todellakin on jälleen! Jyväskylässä on paistanut aurinko viimeksi marraskuun puolessa välissä ennen viime sunnuntaita, joten jo oli aikakin. En ole edes tajunnut kuinka olen aurinkoa kaivannut! 

Kotikin näyttää auringon valossa ihan erilaiselta. Valon ja varjojen leikkiä on ihana seurata, eihän se kameraan yhtä upeana taltioidu, mutta näin pitkästä aikaa nähtynä muutama kuva oli otettava. Tervetuloa takaisin aurinko ja niin myös uusi arki!

-Piia

2 kommenttia :

  1. Valo on ollut ihanaa! Tsemppiä uudenlaiseen arkeen, vaikka eiköhän se hyvin suju. Nelipäiväinen viikko olisi ihana, mutta kun se tuntuu sitten pussissa. :D Voisihan sitä joskus väliaikaisesti harkita. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uusi arki on alkanut todella hyvin! Nelipäiväistä viikkoa en voi kun suositella, vaikka toki se tilinauhassa näkyy, niin toisaalta tuota lapsille annettua aikaa ei voi rahassa mitata! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!