21.1.2018

PARIKSI PARIKOILLE - DIY LAUKKU

Kiireisenä alkaneen  uuden arjen vastapainoksi eilen illalla pistettiin parasta päälle, kun sain kunnian olla ystäväni avecina Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa. Juhlat, lasten syntymäpäiviä lukuunottamatta, ovat nykyisin todella harvassa ja illan juhlava pukukoodi olikin aiheuttaa päänvaivaa, omasta vaatekaapista kun ei juuri mitään sopivaa löytynyt. Onneksi on kuitenkin nettikaupat, viime viikolle sopivasti ajoittunut työreissu Helsinkiin sekä kangaskauppa ja ompelutaito.

Kengät aiheuttivat ehdottomasti eniten päänvaivaa, sillä korkeat korot ja minä emme tule toimeen. Työmatkalla Helsinkiin ehdin onnekseni piipahtamaan nopeasti Stockmannilla ja rakastua ensisilmäyksellä ihaniin puputupsuisiin Minna Parikoihin. Tarkoitukseni oli ostaa järkevät mustat korkokengät, mutta kun nainen ja kenkä kohtaavat tositarkoituksella, ei järjellä ole enää sananvaltaa. Nämä pupu loaferit olivat sopivan matalalla korolla varustetut, mutta kuitenkin riittävän juhlavat ja mikä parasta, isossa alennuksessa. Niinpä mustien peruskorkkareiden sijaan matkaan tarttuivat edelleen liian kalliit, mutta ah niin upeat kengät!


Kenkäongelman ratkettua asu oli vielä käsilaukkua vailla. Sopivan löytäminen kaupasta tuntui niin epätodennäköiseltä että päätin tehdä laukun itse. Ajattelin ensin jotain pientä ja pörröistä, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin simppeliin pieneen kirjekuorilaukkuun.


Olisin halunnut ommella laukun nahkasta, mutta värivaihtoehtojen ollessa rajalliset päädyin villahuopaan, jota sattuin olemaan saatavilla juuri kenkien tupsun värissä. Yksinkertaisen laukun juju on lettinauha, jonka alle saa sujautettua laukun läpän ja tavarat pysyvät laukun sisällä. Metallisen olkahihnan ostin valmiina ja kiinnikeet sitä varten asetin laukun sisään niin, että laukkua voi käyttää joko hihnan kanssa tai ilman.

Minusta laukusta tuli oikein söpö ja oiva pari ihanille Parikoille. Upeat olivat myös illan juhlat ja seura mitä parasta. Luulen, että se nahkaisenkin version käsilaukusta vielä teen, uusia juhlia siis odotellessa!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!