1.3.2017

VIHERKASVIASETELMIA



Kun hyvään vauhtiin on päästy, niin jatketaan vielä trendikkäällä viherkasviteemalla. Oblik.- blogin Jutta haastoi pienen bloggaajaporukan kertomaan kuinka vihersisustus näkyy kodissa sekä jakamaan parhaat vihersisustusvinkit. Kuten on jo aiemmin huomattu, en varmasti ole se paras antamaan vinkkejä kasvien hoitoon, sen sijaan ajattelin kertoa viherkasviastelmista, joita kotiin on uusien kasvien myötä muodostunut. 


Pidän erilaisten sisustusasetelmien luomisesta ja vaihtelen mielelläni kippojen, kuppien, kynttilöiden ja muiden esineiden paikkoja. Yleensä asetelmiin kuulu myös yksittäinen leikkokukkaoksa tai kukkakimppu, jotka tuovat sopivasti väriä ja eloa asetelmiin.

Sopivien paikkojen löytäminen viherkasveille on osoittanut huomattavasti leikkokukkien sijoittamista haastavammaksi. Yleensä kaipaan vihreää juuri niihin kodin pimeimpiin nurkkiin, jotka eivät tietenkään ole ideaaleimpia viherskasveille. Ikkunoiden edestä ei oikein löydy sopivia paikkoja, mutta olen yrittänyt sijoitella kasvit nyt niin, että saavat edes osan ikkunoista tulevasta valosta.

 

Aulan kaapin päällä on aiemmin ollut vakiopaikka leikkokukille. Nyt tilalle ovat asettuneet kaksi aloe kasvia. Pidän aloeiden muodosta ja lehtien tummasta väristä. Aloet pärjäävät myös kohtuullisen vähällä kastelulla. Mullan saa päästää kuivahtamaan ennen seuraavaa kastelukertaa, mikä sopii minulle, sillä kasvien säännöllinen kastelu on minulle se heikko kohta.

Aloeiden kanssa samaan astelmaan sopii hyvin kuivahtanut eukalyptuksenoksa. Näin ryhmään saadaan kolmaskin elementti, oma esteettinen silmäni kun aina kaipaa sitä paritonta lukumäärää, oli sitten kyse kukista tai kupeista.  


Toinen uusi viherkasvikeskittymä on muodostunut tv-tasolle. Aiemmin tv-tasolta on löytynyt kynttilöitä ja leikkokukkia ja niiden korvaaminen viherkasveilla tuntui erityisen hankalalta. Olenkin tätä veivannut ees ja taas, mutta loppuen lopuksi siihenkin rakentui kiva kokonaisuus kasveista, kirjoista ja kynttilöistä. 

Pidän siitä, että asetelmissa on erikorkuisia elementtejä tuomassa vaihtelua ja rytmiä. Uusimmat viherkasvit, lyyraviikuna ja pieni aloe saivat seurakseen korkean palmuvehkan, jonka itse väittäisin olevan yksi helppohoitoisimmista kasveista. Tämä yksilö on pitkäikäisin viherkasvini, josta olen joskus jopa saanut jaettua toiseen ruukkuun ja joka nytkin näyttäisi tekevän uutta vartta. Iso suositus muillekin ei niin viherpeukaloille! 


 
Kun kasvit ovat nyt löytäneet paikkansa ja asettuneet kauniisti aloilleen, alkaa jännitys, kuinka kauan tätä vihreää iloa kestää... 

Jutta tulee kokoamaan pian blogiinsa koosteen kaikista sisustusbloggajaporukamme vihersisustushaasteen postauksista. Hyviä vinkkejä ja ohjeita viherkasvienhoitoon luvassa, enemmän kuin tervetulleita ainakin minulle!

-Piia

2 kommenttia :

  1. Vinkit ovat tervetulleita tännekin, usein tuntuvat viherkasvit kohtaavan kohtalonsa meillä. :D Teillä näyttää oikein kivalta ja keväiseltä, kyllä tässä vaiheessa vuodenkiertoa alkaa jo kipeästi kaivata kaikkea vihreää. Joulukuusestakin on jo niin kauan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se kevät tulee sieltä yllättävänkin pian! :) Minulla kotia joulua koristanut setripuu on ollut itseasiassa tähän viikkoon asti sisällä! Alkoi jo vihertää uudestaan, mutta sitten rupesi karisemaan niin paljon, että pakko oli se ulos laittaa vaikka vähän haaveilin, että olisin sen saanut kevääseen saakka säilymään ja terassia koristamaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!