23.3.2017

VALONSÄTEITÄ KEITTIÖSSÄ

 
Vaikka tuossa taannoin kevätaurinkoa puolitosissani  parjasinkin, niin onhan se vaan ihanaa miten valoisia ja pitkiä päivät jo ovat! Ja kuinka kauniisti valonsäteet kotia valaisevatkaan! 

Olen todella iloinen, että meillä on keittiössä kaksi ikkunaa, joista toinen tasojen välissä oleva on lähes lattiasta kattoon. Kun päivistä aika iso osa kuluu juuri keittiössä, on ihanaa, että siellä on paljon luonnonvaloa jossa työskennellä.


 
Vaikka rakastan ruuanlaittoa ja leipomista, on arkiruuan laittaminen välillä aika puuduttavaa ja aika ajoin turhauttaa niiden samojen ruokien toistaminen viikosta toiseen. Minua tässä helpottaa, että keittiö on kauniisti sisustettu ja siellä viihtyy. 

Käden ulottuvilla täytyy olla yleisimmin käytössä olevat tavarat, mutta seasta saa löytyä myös enemmän tai vähemmän turhaa kippoa ja kuppia, sellaista kaunista katseltavaa, joka minulle viimeistelee keittiön kotoisan tunnelman.

Toki jotain pientä kivaa uutta on keittiöönkin välillä mukava saada. Öljypullot ja suola- ja pippurimyllyt saivat uuden säilytyskorin minibudjetilla, kun Tigeristä löytyi musta metallikori muutamalla eurolla ja jemmasta löytyi pala vaneria, josta sai korin pohjalle sopivan alustan. 


 
Maton pitämisen järkevyys keittiön lattialla on välillä vähän niin ja näin, se kun saa osakseen päivittäin jos jonkinlaisia roiskeita. Minusta on kuitenkin mukavampi, että jalan alla on matto sen sijaan että seisoisin monta tuntia päivässä kivilattialla. 

Edellinen matto alkoi olla jo sen verran kulunut, että  makuuhuoneen uuden maton oston yhteydessä ostin myös keittiöön uuden. Kaunis harmaansävyinen Bloomingvillen puuvillamatto löytyi sekin  Annival Interiorilta. Matto sopii hyvin keittiön värimaailmaan ja vesipestävänä se kestää ne pienet ja isommatkin roiskeet joita keittiössä syntyy.

Pienet uudet jutut, vanhat tutut tavarat ja lisääntyvä valo ja keittiössä on kiva kokkailla, sitä arkiruokaakin! 

-Piia

2 kommenttia :

  1. Miten keväisiä kuvia ja asetelmia <3 Minulla on etsinnässä matto keittiöön, onpas yllättävän vaikeaa löytää kokonaisuuteen sopivaa, oikean sävyistä ja samalla helppohoitoista yksilöä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Matot ovat kyllä varsin hankalia ostettavia. Mietin itse ensin jotain muovityyppistä ratkaisua joita niitäkin nykyisin kauniina saa ja jotka olisi helpompi pitää puhtaana, mutta halusin kuitenkin jotain pehmeämpää jalkojen alle. Onnea etsintää, varmasti hyvä vielä löytyy!

      Poista

Kiitos kommentistasi!