7.3.2017

JALOLEINIKKI JA UUSI ULKOASU

Ihanien aurinkoisten päivien lisäksi yksi varma enne keväästä ovat kukkakaupassa parhaillaan tarjolla olevat jaloleinikit. Suosin yleensä leikkokukissa suhteellisen pelkistettyjä kukkia ja valitsen monesti maljakkoon pelkkiä vihreitä oksia. Romanttiset ja herkät leinikit hurmaavat kuitenkin aina ulkomuodollaan ja kun viime viikolla hain ystävälle uuden kodin kunniaksi jaloleinikkejä sisältävän kukkakimpun, en malttanut olla ostamatta yhtä kaunotarta myös omaan kotiin.

Yhdistettynä muutamaan isoon vihreään oksaan saa yhdestäkin leinikistä kauniin asetelman maljakkoon ilman että kukkaroa hirvittää. Hyvällä hoidolla leinikistä on myös iloa pitkäksi aikaa, sillä se kestää maljakossa parhaimmillaan jopa pari viikkoa!


Pientä hoitoa on tapahtunut myös täällä blogissa, kun olen viime päivinä päivittänyt blogin ulkoasua vähän uuteen suuntaan. Isoin muutos löytyy blogin yläreunasta, josta on vastaedes helpompi löytää postauksia myös aihealoittain. Toivottavasti tästä on iloa myös teille lukijoille ja postauksiin on helpompi palata oman kiinnostuksen mukaan.  

Jotain pientä viilausta on mahdollisesti vielä luvassa, mutta pääpiirteittäin on jo valmista ja ainakin omaan silmään selkää ja raikasta. Miltä sinusta näyttää?

-Piia

4 kommenttia :

  1. Näyttää ihanalta! Muistatko, mikä on tuo jaloleinikin kanssa olevan vihreän oksan nimi?

    Terveisin Soikku, Oivalluksia aidanreunalta- blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soikku! :) Toinen oksista on eukalyptus, mutta toisen nimeä en valitettavasti muista vaikka sen vartavasten kukkakaupassa kysyin, kun siihen kovasti ihastuin.

      Poista
  2. Tuo jaloleinikki on varmasti maailman kaunein kukka! Niin ihanan herkkä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!