19.9.2017

VAUVAKUTSUT YSTÄVÄLLE

 
Muutama viikko sitten yllätimme ihanan ystävän, pian toisen lapsensa saavan Katjan ja järjestimme hänelle kymmenen naisen voimin vauvakutsut. Kutsut pidettiin Melinan kauniissa kodissa ja pääasiassa oli herkuttelu toinen toistaan ihanimmilla leivonnaisilla sekä rento yhdessä olo ystävien kesken. 


 
Vauvakutsujen vakiovarusteisiin kuuluu vaippakakku ja sellaisen mekin olimme Rillan kanssa kutsuja varten pyöräyttäneet. Vaikka ensikertalaisia tällaisissa leivontahommissa olimmekin, saimme aikaiseksi kuitenkin ihan komean kakun. 

Vaippojen lisäksi kakkuun piti tietenkin piilottaa myös pieniä yllätyksiä niin äitiä kun vauvaa varten. Suklaan ja muutaman söpösen vauvalelun lisäksi kakusta löytyi neulomani pienet lapaset ja sukat sekä pellavainen pehmo-kaveri, johon idea löytyi täältä. Villasukat ovat ne ainoat oikeat vauvan jalassa pysyvät eli junasukat ja tumput on tuollaiset sukkiin sopivat. Niin pieniä ja suloisia, reilussa vuodessa ehtii jo unohtamaan miten pieniä ne vastasyntyneelle neulottavat ovat!

Vauvakakun lisäksi olimme saaneet valita vauvaa varten Jollyroomilta lahjaksi joitakin hyödyllisiä vauvatarvikkeita kuten kauniin unipesän, vilttejä ja pienen pienen fleecehaalarin, äitiä taas muistimme lahjakortilla raskaushierontaan ja jalkahoitoon.

kuva:  Melina/Minishow

 
Kaikin puolin onnistuneet kutsut ja mikä tärkeintä, juhlien päätähti vaikutti onnelliselta ja otetulta. Tuollaisen ihanan sunnuntai-iltapäivän jälkeen toteaa, että juhlia, jotka kokoavat ystäviä saman pöydän ääreen pitäisi järjestää paljon useammin! 

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!