25.4.2017

OLOHUONEEN KIINTEÄ KIRJAHYLLY


Olohuoneen kiinteä kirjahylly tai hyllykkö, millä nimellä sitä nyt kutsuukaan, on yksi suosikkijuttuja kotonamme. Kirjahylly on varmasti useasti blogissa vilahtanut, mutta sen tarkemmin en ole siitä tainnut aiemmin kirjoitella.

Kirjahylly oli aikanaan talonrakentamisvaiheessa vahingossa syntyneitä ideoita, eikä yhtään huono sellainen. Syy hyllyn rakentamiseen löytyy seinän toiselta puolelta, josta löytyvät nykyisessä  makuuhuoneessamme olevat pienet portaat, jotka johtavat pukuhuoneeseen ja pesutiloihin. Vaikka oviaukko pukuhuoneeseen on normaalimittainen, oli portaat järkevämpi rakentaa oviaukkoa leveämpinä. Upottamalla kirjahylly makuuhuoneen puolelle, saatiin portaiden hukkaleveyttä vähän vähemmälle eli hyötyä seinän molemmin puolin.

Itse upotus on tehty rakenteellisesti, mutta hyllylevyt on irroitettavat, piilokiinnitetyt maalatut mäntylevyt. Levyjen taka-alareunasta löytyy urat ledinauhoille ja hyllykkö on myös valaistavissa, mikä varsinkin pimeään vuodenaikaan on ihana yksityiskohta! 


Varsinaiseen kirjasäilytykseen meillä on aina ollut erillinen kirjahylly, joten tähän hyllykköön on päätynyt vain muutamia kirjoja ja tilaa on ollut myös kipoille ja kupeille ja kauniille asetelmille. 

Hyllykön sisältöön en ole viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota, kunnes kertomani lumipallo pyyhkäisi tämänkin ohi! Valkoisen Harmajan Suvin kodista löytyy vähän vastaava kiinteä kirjahyllyratkaisu, jonka Suvi pisti joku aika sitten  uuteen järjestykseen, siitä inspiroituneen ja sen lumipallon takia tämänkin hyllyn sai nyt sitten pitkästä aikaa vähän uutta ilmettä itseensä.


  Mitään suurta ja erikoista ei tapahtunut, mutta pienillä jutuilla sain sitä muutosta jota itse kaipasin. Yllä on ensin ennen-kuva ja tuossa alimmaisena jälkeen-kuva. 

Isoin muutos lienee keveys yleisilmeeseen. Hyllykön takaseinässä olleet Arabian vuosilautaset mieheni ja minun syntymävuosilta saivat toistaiseksi väistyä, kirjat järjestäytyivät uusiin paikkoihin ja alin hyllykin on nyt vähän paremmin tasapainossa. Tällä mennään kunnes taas muuksi muutetaan! :)

-Piia

4 kommenttia :

  1. Nuo seinään integroidut kirjahyllyt ovat niin kivoja. Olen ihaillut niitä amerikkalaisissa tv ohjelmissa ja ihmetellyt miksei suomessa ole vielä noista innostuttu. Ratkaisu ei kuitenkaan ole vaikea toteuttaa ja toimii samalla kauniina sisustuselementtinä. Kauniilta näyttää teilläkin❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tälläiset kiinteät ratkaisut taitavat tosiaan olla muualla huomattavasti Suomea yleisempiä. Ehkä me suomalaiset mietimme muunneltavuutta enemmän ja siksi yleisimmin päädytään irrallisiin hyllyihin ja kirjahyllyihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!