20.4.2017

1-VUOTIAAN HUONEESSA

  Juuri ennen pääsiäistä, sopivasti 1-vuotissyntymäpäiväksi, saimme vauvan vai joko pitäisi sanoa taaperon huoneen taas astetta valmiimmaksi. Paljon kalusteita pieni ei edelleenkään tarvitse, mutta muutamilla jutuilla huone tuntuu entistäkin kivemmalta ja on nyt sellaisessa vaiheessa, että tällä pärjätään varmasti pitkään.
 

  Huoneessa oli aiemmin vauvan tavaroille perus Ikean Malm-lipasto ja sen päälle mahtui jotain tavaroita. Kaipailin huoneeseen kuitenkin kirjahyllyä, johon saisi sekä kirjat että pieniä söpöstelyjuttuja esille. Pienellä kalusteiden pyörittelyllä tämä järjestyi kätevästi niin, että lipasto siirrettiin vaatehuoneeseen ja seinähylly sen tilalle saatiin isosiskon huoneesta. Tähän mahtuu nyt kirjat, pienet omat aarteet ja muutama äidinkin aikainen aarre kuten tuo elämää nähnyt, mutta edelleen niin ihana mollamaija.

Pieni puolipöyreäpöytä löytyi puolestaan parilla kympillä nettikirppikseltä. Tässä kelpaa sitten piirrellä kun kaveriksi hankitaan jossain vaiheessa joku kiva pieni tuoli. Toistaiseksi pärjätään kuitenkin ilman, sillä tällä hetkellä pöydän taputtelu ja siltä tavaroiden tiputtelu on vielä ajankohtaisempaa ajanvietettä.


  Nämä uusimat ovat pieniä, mutta huoneen ilmeen kannalta isoja muutoksia ja hyvin pienellä budjetilla toteutettuja - minusta juuri sitä parasta sisustamista! 

Pienen budjetin sisustaminen on ollut muutenkin tämän huoneen juttu ja olemme siinä minusta ihan hyvin onnistuneet. Tapettiseinän lisäksi ainoa huoneeseen uutena hankittu juttu on ollut vierasvuode. Muuten huonekalut ovat löytyneet kotoa tai kierrätettyinä. Huoneen ilme on kuitenkin pysynyt yhtenäisenä juuri sen verran kun se lastenhuoneessa tarvitseekin olla.  Yksi kiva diy-juttu huoneeseen on vielä tulossa, muilta osin luulen, että tämä on toistaiseksi oikein hyvä näin!

-Piia

8 kommenttia :

  1. Kaunis huone ja niin ihania yksityiskohtia! Täällä on kierrätyskeskuksessa aina niitä vanhoja pieniä puisia päiväkotituoleja, jotka on musta söpöjä varsinkin jos vähän tuunais... Harmittaa kun en koskaan eksynyt sinne niitä ostamaan, kun lapset olis olleet vielä tarpeeksi pieniä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! <3 Ne päiväkotituolit on söpöjä, jotain sellaista ajattelinkin ja nettikirpuiltakin niitä olen bongaillut, täytyy käydä kierrätyskeskuskin tässä jossain vaiheessa kurkkaamassa! :)

      Poista
  2. Söpö huone pikkusella ja monta niin kivaa yksityiskohtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ihana kun on huone, jossa äitikin voi söpöillä oikein kunnolla! :D

      Poista
  3. Tosi kaunis huone täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Meidän yksivuotiaan huone ei oikein etene. Pitäisi maalata, laittaa hyllyä ja vaihtaa valaisin. Mutta ehkäpä kesällä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! :) Onneksi näiden pienien huoneiden kanssa ei ole niin kiire kun eivät taida olla vielä itse niin justiinsa, että millaisessa huoneessa leikkivät, hyvin on siis aikaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!