17.11.2017

ÄLÄ ANNA MARRASKUUN MASENTAA

  Marraskuu on ylittänyt jo puolen välin ja vaikka yleensä tähän sateiseen ja pimeään aikaan vuodesta kaipuu aurinkoon ja valoon kasvaa, tänä vuonna näin ei ole ollut. Olen huomannut, että kun arki pitää kiireisenä, välillä ehkä vähän liikaakin, ei marraskuu kaikessa harmaudessaan ehdi ärsyttää. 

Vielä paremmin jaksaa kun arjen ulkopuolella touhuilee mukavien asioiden parissa ja jos ei meinaa ehtiä, ottaa välillä ihan erikseen aikaa sille muulle mukavalle, aivan kuten tänään kun työpäivän sijaan minulla oli askartelupäivä. Vesisadekkaan ei haitannut kun ennen yhdeksää oltiin jo metsässä risuja hakemassa, jonka jälkeen pistettiin pystyyn pienimuotoinen kranssipaja ja askarreltiin tuleville joulumyyjäisille myytävää. Koko päivä askarrellen yhdessä ystävän kanssa on kyllä mitä mahtavin tapa viettää sateinen marraskuun perjantai!


  Ja kun kotona sytyttää muutaman kynttilän korvaa se ainakin melkein päivästä puuttuneet auringonsäteet. En väitä, että kieltäytyisin lentolipusta jonnekin lämpimään jos joku sellaisen minulle kiikuttaisi, mutta toisaalta muita kuukausia osaa arvostaa enemmän kun vuoteen kuuluu yksi marraskuu.

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!