3.7.2017

MINILOMA PÄRNUSSA

 
 
Ensimmäinen lomaviikko vierähti pääosin reissun päällä kun teimme pienen lomamatkan Viroon. Vietimme neljän päivän ihanan loman ystäväperheen kanssa aurinkoisessa Pärnussa ja ihastuimme kaikki tuohon kauniiseen ja vehreään kaupunkiin, jossa hienohiekkainen ranta on kuin Välimeren rannikolta. 

Olimme kuulleet Pärnusta paljon positiivista ja se täytti kaikki odotukset. Kaupunki on sopivan pieni ja kävellen pääsee helposti paikasta toiseen tai sitten vaikka potkulaudalla, jollaiset meidän porukan lapsilla oli matkassa mukana. Kaupunki on siisti ja rauhallinen, täynnä ihania puistoja ja kauniita katunäkymiä pastellinvärisine taloineen ja puukujineen.

Lapsille Pärnussa on paljon tekemistä. Joka mutkan takaa löytyy leikkipaikkoja ja leikkipuistoja, rannalla voi vuokrata polkuautoja, pelata minigolfia tai pomppia pomppulinnassa ja jos mereen ei tarkene uimaan, voi päivän viettää vesipuistossa! 


 
Omalla autolla kulkeminen kotiovelta lomakohteeseen osoittautui valtavan helpoksi tavaksi matkustaa. Vaikka matka-aikaa Jyväskylästä Pärnuun kertyi yhteensä kymmenisen tuntia, muutaman tunnin lauttamatka katkaisi reissun sopivasti ja lapsetkin jaksoivat matkan valtavan hyvin. Ja mikä helppous onkaan kun matkatavaroita ei tarvitse kannella paikasta toiseen! 

Hotellin sijaan majoituimme Airbnb kautta vuokraamme taloon, johon mahduimme hyvin koko yhdeksän hengen porukalla. Talo oli kaunis moderni "kesämökki", josta kirjoittelen vielä tarkemmin myöhemmin.

Pieniä kommelluksia lukuun ottamatta kuten kadonneita laivalippuja, matkaa edeltävänä päivänä nyrjähtänyttä nilkkaa, juuri ja juuri ehtimistä laivaan, myrskyä merellä ja mitä näitä nyt olikaan, aivan mahtava miniloma ihanassa seurassa! 

-Piia

2 kommenttia :

  1. Pärnu on aivan ihana kaupunki!
    Meidän pihalta yksi pariskunta muuttaa elokuussa Pärnuun...rouva pääsi sinne opiskelemaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttiin meilläkin koko porukka Pärnuun ja poika täälläkin suunnitteli jo sinne muuttamista! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!