1.6.2017

PALSTERNAKKA MUFFINSIT

 
Minulla on uusien sokerittomien leivonnaisreseptien kanssa jatkuvasti haku päällä. Vähän aikaa sitten törmäsin  Foolproof Living  blogiin, josta löytyy useita ihania reseptejä, joissa valkoisen sokerin sijaan on käytetty luonnollisia makeutusaineita. Kun makean nälkä päivänä eräänä iski ja jääkaapissa oli sopivasti yksi yksinäinen palsternakka, päätin ottaa testiin reseptin, joka kuulosti vähintäänkin erikoiselta! 
 
Kokeiluun pääsi siis tämä palsternakka muffinsien resepti. Pidän kovasti palsternakan mausta ja käytän sitä paljon esimerkiksi uunijuureksena, mutta leivontaan ei ole tullut aikaisemmin mieleenkään sitä kokeilla. Toisaalta porkkana sopii leivonnaisiin oikein hyvin ja palsternakassa on samaa makeaa makua, joten miksi ei. Alkuperäinen resepti ei ollut gluteeniton ja muutenkin päädyin muokkamaan reseptiä sen mukaan mitä kotona leivontahetkellä saatavilla oli ja hyvää tuli!


SOKERITTOMAT PALSTERNAKKA MUFFINSIT

1 iso palsternakka (n.200 g)
2,5 dl kaurajauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
1 kypsä banaani
2 rkl agavesiirappia
0,5 dl rypsiöljyä
mantelilastuja

Kuori ja raasta palsternakka hienoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunien rakenne rikki ja sekoita joukkoon muussattu kypsä banaani, agavesiirappi sekä rypsiöljy, lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään, älä vatkaa. 

Jaa taikina muffinssivuokiin, taikinasta tulee noin 12 muffinsia. Koristele mantelilastuilla. Paista 175 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman, parhaimmillaan ovat lämpiminä, mutta maistuvat myös seuraavana päivänä!


Tämä resepti menee ehdottomasti vakkarileivottavien joukkoon! Palsternakka tekee muffinsista mehevän ja kardemumma antaa ihanan säväyksen makuun, suosittelen kokeilemaan!

Seuraavaksi täytyy ryhtyä kehittelemään jotain ihanaa sokeritonta raparperista. Vähän joutuu tosin  vielä oman pihan raparpereja odottelemaan, vaikka toukokuu juuri kesäkuuksi kääntyikin, eivät raparperit ihan vielä ole tarpeeksi isoja leivottavaksi. Toisin oli viime vuonna, jolloin ensimmäinen raparperipiirakka tuli leivottua jo muutama viikko sitten, ohje siihen löytyy  täältä, se oli aikaa ennen elämää ilman valkoista sokeria eli varsin imelästä reseptistä on kyse! Palataan siihen sokerittomaan jahka räntä- ja raesateista päästään! Hyvää alkanutta kesäkuuta säästä huolimatta!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!