25.5.2017

LUONTOA SISÄLLE

Nyt alkaa taas se ihana aika vuodessa, jolloin kukkakaupan sijaan voi maljakon täytettä hakea sekä metsästä että oman pihan perennapenkeistä. Koska pidän oksista, kesän ensimmäiset luonnosta napatut vihreät ovat pihlajanoksia. Tämä taitaa itseasiassa olla jo useamman vuoden perinne, että juuri pihlajanoksat ovat niitä kesän ensimmäisiä luonnonkukkakaupasta valikoituja. Ovat kestäviä maljakossa ja ulkonäöltään sopivat minun yksinkertaiseen makuuni.


Maljakon vihreitä lukuunottamatta olohuoneessa ei juuri mitään muuta kesäistä vielä olekaan. Muutaman uuden tyynynpäällisen haluaisin, jotain keveää ja kukikasta, mutta en ole vielä ehtinyt tekemään asialle mitään. Tämä aika kun on myös sitä, että kalenteri täyttyy kaikenlaisista harrastusten päättäjäisistä ja koulun juhlista, lisäksi sain ilon päästä mukaan, kiitos  Kertulle, suunnittelemaan parinsadan hengen kutsuvierasjuhlien tilojen somistusta ja juhlakoristeita. Kun juhlat ja kouluvuosi saadaan kunnialla päätökseen niin sitten on taas aikaa sisustella ja ehkä olohuonekin saadaan sitten kesäkuosiin!

-Piia

2 kommenttia :

  1. Tsemppiä viimeisiin hommiin, vaikka ne kyllä kuulostavatkin oikein kiinnostavilta. Ja sitten paljon sisustusenergiaa, lepoa ja kesäkuosia myös mielelle – tuo kaunis maljakko on jo hyvä alku kodin kesäistämisessä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Milla! Mukavia hommia olivatkin ja hienosti menivät! :) Nyt odotellaan vaan säiden lämpenemistä niin päästään kunnolla kesätunnelmaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!