16.5.2016

GLUTEENITON PERUNARIESKA

Jos joku aika sitten uunissa valmistui päivittäin pataleipää, on se nyt saanut kovan kilpailijan perunarieskoista, joita on tullut tehtyä viime aikoina todella paljon. Ja tätä ennen ei ikinä aiemmin elikkäs ihan uusi, mutta niin makoista tuttavuus nämä rieskat!


Perunarieskat ovat simppeleitä ja nopeita tehdä. Tai nopeita, jos perunamuusi on valmiina. Näihin voi käyttää joko aterialta ylijääneen muusin tai sitten tehdä satsin varta vasten rieskoja varten, jolloin ne vaativat vähän ennakkovalmistelua. Mutta kun muusia löytyy, ei itse rieskoissa tämän jälkeen mene kuin pieni tovi.

gluteeniton perunarieska


3 dl jäähtynyttä perunamuusia
1 kananmuna
2,5 dl gluteenitonta jauhoa
1 tl suolaa

Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään esimerkiksi puuhaarukalla. Vaivaa vain sen verran, että taikina säilyy pehmeänä. Levitä taikina haluamasi kokoisiksi, ohuiksi lätysköiksi pellille, itse teen tästä taikinamäärästä yhdeksän pienehköä reiskaa. Pistele haarukalla ja paista 275 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut.

Rieskat ovat parhaimmillaan lämpiminä heti uunista ottamisen jälkeen, mutta maistuvat myöhemminkin ja uudelleen lämmitys käy vaikkapa leivänpaahtimella.

Jos aiemmin minulla oli uusi pataleipä koko ajan kohoamassa, nyt minulta löytyy jääkaapista lähes koko ajan perunamuusia, tälläkin hetkellä, tuoreella leivällä kun on hyvä aloittaa uusi viikko!

-Piia

4 kommenttia :

  1. Nää on munki vakkareita, jos muusia jää yli. Ja niin hyviä! Laitan ite yleensä osan jauhoista kaurahiutaleita, niin saa vähän tuhdimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurahiutaleet kävivät minullakin mielessä, kiitos siis vinkistä, ensi kerralla kokeilen minäkin! :)

      Poista
  2. Nämä on niin hyviä!! Teen tänään taas :) Kiitos helposta reseptistä, jonka pyöräyttää vaikka taapero kainalossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että olet testannut ja tykännyt! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!