18.5.2016

HIMMEE JYVÄSKYLÄN DESIGNTORILLA

Viikonloppuna järjestetään seitsemättä kertaa Jyväskylän Designtori ja tällä kertaa tapahtumapaikkana on Kankaan vanhan tehdasalue, jonne Designtorin myyjät kokoontuvat nyt ensimmäistä kertaa. Vanhan tehtaan pergamenttihalli on tunnelmallinen ympäristö tälle tapahtumalle ja isoon halliin on tulossa kaikkiaan 42 suomalaista muotoilijaa myymään tuotteitaan.

Erityisen innoissani olen, että ensimmäistä kertaa Jyväskylän Designtorin valikoimasta löytyy tulevana lauantaina myös Himmeen valaisimia. Himmeen perustaja Timo on hyvä ystäväni ja onkin mukava saada hänet tänne meidänkin suunnalle myymään upeita valaisimiaan! 



Ja kun Timo valaisimineen Jyväskylään nyt tulee, toivon, että myös makuuhuoneemme pitkään kestänyt lukuvalaisin pohdinta saadaan samalla päätökseen. 

Minulla itselläni on ollut jo muutaman vuoden lukuvalona Himmeen Filly jalkavalaisin, joka on paitsi todella kaunis, valaisee se myös hyvin kuitenkaan häikäisemättä. Miehelläni taas on pieni pöytävalaisin, joka ei täytä hyvän lukuvalaisimen ominaisuuksia. Kun Fillyn seinäversio julkaistiin viime syksynä Habitaressa, tuli siitä heti vahva vaihtoehto korvaamaan tuota pöytävalaisinta. Vähän olen kuitenkin päätöksen kanssa arkaillut ja miettinyt tuleeko samantyylisistä valaisimista liian matchy-matchy fiilis. 

Viikonloppuna ajattelin viimein kokeilla, miltä Fillyn seinävalaisin versio makuuhuoneessa näyttäisi. Luulenpa, että hyvältähän se tulee näyttämään, sitten jäisikin enää värin valinnanvaikeus... Saatat siis löytää minut lauantaina Himmeen myyntipöydän ääreltä tätä päätöstä pähkäilemässä! :D


Lauantaina muutkin nurkilla olevat Kankaalle kotimaista muotoilua ja tietenkin erityisesti Himmeen tuotteita ihailemaan ja hyviä ostoksia tekemään! Ja vaikka omaan kotiin valaisimien hankkiminen ei juuri nyt olisikaan ajankohtaista, kannattaa muistaa, että designvalaisimet ovat myös oiva ja ajaton lahja esimerkiksi kevään ylioppilaalle, koulunsa päättävälle taikka kesähäitä viettävälle! Ja hei, Himmeen kaikki valaisimet saat Designtorilta lauantaina -20 % alennuksella! 

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!