26.6.2015

UUSI ALKU



















































Olen kirjoittanut blogia yli kuusi vuotta ja olen kirjoittanut tuona aikana satoja blogipostauksia, joilla on ollut tuhansia ja tuhansia lukijoita, silti parhaillaan jännittää enemmän kuin koskaan. Tämä on ensimmäinen blogipostaus, jonka kirjoitan yksin, ihan omassa blogissani.

Piipadoo-blogi, jota olen yhdessä ystävän kanssa useita vuosia kirjoitellut, on ollut hieno matka ja ihana harrastus, iso kiitos siitä Paulalle. Matkaan on mahtunut paljon hienoja hetkiä, ihania kokemuksia, useita villasukkia, lukuisia leivonnaisia ja kymmeniä koristetyynyjä, oppia itsestä, kirjoittamisesta, käsitöistä ja valokuvaamisesta. Jossain vaiheessa on kuitenkin tullut haave jostain ihan ikiomasta. Omasta tilasta omine juttuineni. Ja tässä sitä ollaan, kirjoittamassa oman blogin ihka ensimmäistä postausta.




Ajatus omasta blogista on kypsynyt mielessäni jo jonkin aikaa. Yksin kirjoittaminen on tuntunut sekä pelottavalta, mutta samaan aikaan myös innostavalta ja uudella tavalla inspiroivalta. Mukaan on mahtunut monenlaisia mietteitä; kannattaako blogia, jossa on satoja lukijoita lopettaa ja aloittaa nollasta, toisaalta olen myös miettinyt kirjoittaako enää ollenkaan. Bloggaamisesta on kuitenkin tullut vuosien myötä rakas harrastus, jota haluan jatkaa ihan vain omaksi ilokseni ja toivottavasti edelleen myös muutaman muunkin, kuitenkin ihan omillani.



Tämä on siis pilkkeitä, blogi jossa kirjoitellaan kodista ja käsitöistä, arjesta ja juhlasta. Pilkkeitä on omaa aikaani, muistikirja kauniille asioille ympärilläni ja tapa pitää yllä innostusta käsillä tekemiseen. Se  on puikkojen kilinää ja kattiloiden kolinaa, omakotitalon sisustamista suurella sydämellä ja ehkä toisinaan vain kauniita kuvia kun sanoja ei löydy. Tervetuloa matkaan mukaan!

-piia

38 kommenttia :

  1. Mukana tietenkin! Onnea uudelle blogille. <3

    VastaaPoista
  2. Meriliniä puikoilla?
    Astun mukana uuteen maailmaan - Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirella! Meriliniäpä hyvinkin, niin ihana lanka etten muuta enää neuloisi, tuo roosan sävy varsinkin ihan täydellinen!

      Poista
  3. Onnea uudelle blogille :) Rohkea rokan syö... Ja kyllä me tännekin seurataan mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! <3 Kyllä tämä edelleen jännittää, saas nähdä kuinka kauan! :)

      Poista
  4. Onnea uudelle blogille ja kiitos Piipadoosta! Harvemmin olen tainnut Piipadoota kommentoida, mutta mukana olen kuitenkin innolla kulkenut. Raikkaalta näyttää uuden blogisi ulkoasu ja ensimmäiset kuvat kauniilta, rupesi heti neulontasormia syyhyttämään. Ehkä minäkin saan ne pitkästä aikaa heilumaan, kun pitkästä aikaa ei ole muuta kuin aikaa :). Innolla jään odottamaan inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Se, että on aikaa neuloa kuulostaa kyllä ihanalta! Ja innolla seuraan minäkin sinun uusia tuulia Englannissa, siinä vasta uusi alku!

      Poista
  5. Onnea uudelle blogille ja kiitos Piipadoon vuosista. Teitä on on ollut ilo seurata ja nyt innolla ja ehkä hieman aktiivisemmin mukana uusissa pilkkeitä -tuulissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Kovasti tämä askel jännittää, toivottavasti uuden blogin sisältö jaksaa edelleen kiinnostaa!

      Poista
  6. Onnea uudelle omalle blogikodille. Se hyppy voi pelottaa, mutta aivan varmasti kantaa eteenpäin. Ja vuodessa jo oman uuden blogikodin voi saada kunnolla jaloilleen :) Ihana että jatkat, juttujasi on mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauiista ja kannustavista sanoista Veera! <3 Pidetään peukkuja, että näin käy!

      Poista
  7. Kaunista! Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää ja kuulostaa, ilman muuta matkassa täälläkin. Onnea uusille urille ♥

    VastaaPoista
  9. Onnea uuden blogin johdosta! <3 Piipadoo on ollut yksi lemppareistani, joten uskon että myös tämä uusi blogisi innostaa ja inspiroi aivan yhtä lailla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, toivottavasti pystyn täyttämään odotukset! <3

      -piia

      Poista
  10. Ihanaa, onnea uudelle blogille <3 Lisään heti listoille :)

    VastaaPoista
  11. <3 Onnea soolouralle! Seuraan ilolla mukana!

    VastaaPoista
  12. Jee! Ja onnea! Hyvältä n ä y t t ä ä !!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Pinja, kiva että olet mukana uudessa matkassa! <3

      Poista
  14. Onnea matkaan!! Mukana ollaan, tietenkin <3

    VastaaPoista
  15. Kauniilta näyttää, onnea uuteen blogiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra, kaikki onni otetaan mieluusti vastaan! <3

      -piia

      Poista
  16. Onnea uuteen blogiin! Hetkisen ehdin seurailla teidän piipadoota ja mielenkiinnolla täällä uudessa myös mukana :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!