16.3.2019

OLOHUONEESSA TAPAHTUU



Olohuoneessa tammikuussa alkanut  harkinta-aika uuden järjestyksen suhteen on tullut päätökseensä jo jonkin aikaa sitten. Sohva on jäänyt pysyvästi uudelle paikalleen ikkunoiden eteen ja olohuoneessa aiemmin ollut divaani on löytänyt uuden kodin. Myös suunnitelmat uusien kalusteiden suhteen ovat ehtineet muuttua nekin.




Olin ajatellut hankkivani olohuoneeseen suht perinteisen mallisen nojatuolin. Kävi kuitenkin niin, että huomasin erään tuttavani myyvän vanhaa lepakkotuoliaan ja päätin, että ehkä se voisikin olla toimiva vaihtoehto olohuoneeseemme. Niinpä kävin ostamassa tuolin meille ajatuksella, että jos ei olohuoneeseen niin sitten jonnekin muualle.

Muutaman kympin tuolissa runko oli pientä kulumaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa, pellavainen istuinosa taas oli jo käyttökelvoton. Tarkoituksenani oli ommella itse tuoliin uusi päällinen, mutta päätin päästä tällä kertaa vähän helpommalla ja tilasin tuoliin uuden keinonahkaisen istuinosan. Aitoa nahkaa oleva kauniisti kulunut vintageistuin olisi tottakai ollut keinonahkaa houkuttelevampi vaihtoehto, mutta tämäkin ajaa asiansa. Väri on kaunis konjakinruskean ja se sopii hyvin kotimme värimaailmaan, myös materiaali tuntuu hyvältä ja kestävältä.




Lepakkotuolit tekivät uuden tulemisen muutama vuosi sitten, jolloin niitä oli sisustuslehdet pullollaan. Sittemmin trendi on tainnut jo taantua, mutta trendi tai ei, tuoli on olohuoneeseemme oikein sopiva. Kevyttä tuolia on helppo siirrellä ja pidän siitä, ettei selkänoja ole liian korkea. Lepakkotuoli on kivan rento eikä liian vakavasti otettava tuoli ja meillä erityisesti lapset ovat ottaneet sen omakseen ja suosikki-istumapaikakseen.



Uuden tuolitulokkaan myötä myös olohuoneen muut hankinnat ovat edenneet. Muutaman viikon kuluttua jotain ihanaa saapuu viimeistelemään olohuoneen uuden ilmeen yhdessä toivottavasti taas pian paistavan kevätauringon kera!

-Piia

2 kommenttia :

  1. Hei hyvä tietää, että myös tekonahkaista päällystä löytyy, en ole aiemmin kuullutkaan. Meillä ihan samanlainen nahkainen ja olen joskus miettinyt toisen hommaamista. Näyttää kyllä hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, aito nahkainen olisi kyllä ihana. Tekonahkaisena päällystä löytyy useammassakin värissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!