9.3.2018

ONNEA ON VIIKONLOPPU

Ajattelin ensin kirjoittaa jotain kiireestä, mutta mitäpä siitä valittamaan. Välillä sitä on ja onneksi toisinaan taas ei. Ja onneksi aina tulee perjantai ja viikonloppu. Varsinkin silloin sitä on erityisen iloinen siitä, että on oma koti jossa viihtyy ja jossa on hyvä olla ja ladata akkuja.

Taaperon kanssa hitaat viikonloppuaamut sängyssä löhöillen ovat harvinaista herkkua, mutta jo se, että ei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja pompata sängystä kukonlaulun aikaan on ehdottomasti yksi parhaista jutuista viikonlopussa. Myös rauhalliset aamiaiset kuuluvat ehdottomasti viikonloppuun. Viikolla syön aamupalan töissä, viikonloppuisin taas syödään koko perhe yhdessä, myöhään, runsaasti ja paljon.

Viikonloppuisin ehtii myös nauttimaan makuuhuoneen hämyisästä tunnelmasta. Vaikka pienessä huoneessa onkin suhteellisen paljon tavaraa on olo siellä rauhallinen ja seesteinen. Kaapin päälle pölyyntymään kertyneet tavarat ja nurkassa kasvavat lehtipinot tuovat kotoisaa tunnelmaa, sellaista sopivaa sekamelskaa joka on mieleeni.


  Alkava viikonloppu kuluu tavanomaista viikonloppua vieläkin rauhallisemmissa tunnelmissa ja kovin kauaksi kotoa tulee tuskin lähdettyä, sillä onnistuin loukkaamaan viime viikolla hiihtäessä polveni ja nyt odotellaan kutsua magneettikuvaan. Täytyy toivoa, että mitään isompaa vaivaa ei löytyisi, sillä vaikka näitä nurkkia kovasti rakastankin, en haluaisi pakkolepoon kuitenkaan joutua.

Rauhallista ja kiireetöntä viikonloppua ja jos hiihdätte, muistakaa pysyä pystyssä!
-Piia

2 kommenttia :

  1. Kiireetöntä sunnuntaita sinnekin.
    Toivottavasti polvi paranee itsestään ilman suurempia operaatioita – vaarallinen laji tuo hiihto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Ihanan kiireetön päivä onkin ollut ja polvikin jo vähän parempi, onneksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!