6.1.2017

CREAM

Aika rapsakoista keleistä ollaan tässä muutama päivä päästy nauttimaan. Pakkanen on kuitenkin vain pukeutumiskysymys ja minulla ei ainakaan päätä palele, kun päässä on talven ihanin pipo - Cream!


 
Ohje pipoon on talven The neulelehdestä eli joulukuun alussa ilmestyneestä Laine Magazinesta. Laine on paitsi kauniita neuleohjeita, se on myös herkullisia reseptejä ja mielenkiintoisia artikkeleja ja aivan valtavan upeita ja tunnelmallisia kuvia, joihin voi uppoutua vaikkei neulomisesta piittaisikaan!  

Laineen päätoimittajana toimii tuhattaituri Jonna Hietala, joka on kuvannut suurimman osan lehden kuvista, Jonnan käsialaa on myös ohje tähän muhkeaan Creamiin. 



Minulla oli muutama kerä Sandnes Garnin ihanan sävyistä roosaa laamalankaa ja lankajemmasta löytyi vanhemmalle tyttärelle muutama vuosi sitten neulomastani bolerosta ylijäänyttä Rowanin silkki-mohairlankaa. Nämä kaksi yhdistin pipoon. Jännäsin alusta asti riittääkö silkki-mohair ja tietenkään se ei riittänyt eli sitten purkamaan bolerosta hihaa, onneksi oli jo vähän pieneksi jäänyt.  

Puikot sauhusi parina iltana lopputuloksena pipo joka on ihana, pehmoinen ja lämmin, aika täydellinen! Ja pelastaa pakkasella!

-Piia

8 kommenttia :

  1. Ihana! Minulla on myös cream puikoilla. Olisi ollut kyllä näille pakkasille täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin mainion mallinen pipo! Ja ehkä niitä pakkasia vielä riittää, toivottavasti ainakin pieniä! :)

      Poista
  2. Tosi neuloja siellä :D, haha hauska purkamistarina. Kaunis on kyllä pipo ja siltä näyttää lehtikin. Harmi, kun oon täällä saakka. Tuleekohan lehdelle jatkonumeroita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mene aina niinkuin Strömsössä... ;)
      Lehti on kyllä upea ja sillä on muuten kahdeksan jälleenmyyjää Briteissä eli kannattaa kurkata osuuko joku siihen teidän kulmille! Ja jatkoakin on käsittääkseni tulossa!

      Poista
  3. Oi, kuinka ihastuttavan värinen Cream!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) Voi olla, että täytyy vielä sellainen vaaleanharmaa kun sinä olit neulonut itsekin vielä puikoille laittaa! :)

      Poista
  4. Voi, Piia! Kiitos kauniista sanoistasi. <3 Ihana Cream! Pakko laittaa itsekin pari uutta puikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kaikki kauniit sanat täysin ansaittuja! <3 En malta odottaa seuraavaa numeroa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!