13.10.2016

PUOLIVUOTIAS

  Meidän rakas pieni ihanuus on tänään puolivuotias! Hän on iloinen ja hyväntuulinen, hänen huulensa menee mutruun jos joku harmitttaa, isosiskon ja -veljen näkeminen hymyilyttää aina ja väsyneenä kaikki kikatuttaa! 

Ja koska hän nykyisin toisinaan nukkuu myös vähän pidempiä päiväunia, sain minä taas nostettua ompelukoneen pöydälle ja ommeltua muutaman mustavalkoisen jutun, jotka ovat olleet to do-listalla jo pitkään!


 
Vimman lettikangasta oli kaapissa vielä yhden legginssinlahkeen verran ja yhdistin sen Noshin mustavalkoraidalliseen kankaaseen, tuloksena huippusöpöt housut. Lettiä riitti vielä pientä rusettia varten, joka juhlapäivän kunniaksi laitettiin tänään päähän.

Uusi pehmolelu syntyi isoveljen paidasta. Aarrekidin pöllöt ovat minusta aina olleet todella söpöjä, mutta meillä niitä on ollut toistaiseksi vain koristamassa paitoja. Kun isoveljen paitaan oli tullut riittävästi niitä mysteerireikiä, joita pesukone tai siellä asuvat peikot tekevät, uhrasin paidan jatkamaan elämäänsä leluna. Tuli oivallinen painikaveri, ehkä on hankittava vielä toinenkin!


Kyllä sitä aina ihmettelee, että miten sitä on voinut saada aikaiseksi jotain noin söpöä! Enkä nyt tarkoita noita ompeluksia. Kirjoitin puolivuotta sitten, että onni on tässä ja nyt ja niin se on, edelleen!

-Piia

10 kommenttia :

  1. Onnittelut suloiselle puolivuotiaalle!
    Ja ihana pöllöpehmo, vaikkakin varmasti mysteerireiät olisivat saaneet jäädä tulematta. Meillä on samaa vikaa vaatteissa, reikiä tulee, pesukoneen syyksi sen pistin kunnes kanssamutsi kehotti tuplatsekkaamaan että ihan aina joka ikinen koneeseen menevä vetoketju on kiinni. Etenkin metallisen ketjun hampaat voivat kovassa kyydissä särkeä kangasta. Tämä kikka toimi! Reikiä tulee toki edelleen (nyt pitää jo syyttää sitä peikkoa) mutta paaljon vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja vinkistä! Täytyypä tämä ensi kerralla muistaa kun vetoketjullisia vaatteita pesen! Ja jos ei apua, niin sitten se on peikkokarkoitin ja paljon uusia pehmoja! :D

      Poista
  2. Paljon onnea puolivuotiaalle! Hän on hurmaava! Kuten myös nuo ompelukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki! <3 Hurmaava hän kyllä tosiaan on! Ja kasvaa liian nopeasti!

      Poista
  3. Onnea oikein paljon! Todellakin söpöjä ihanuuksia olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa! :) Tuo puolivuotias ehdottomasti se söpöin! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!