14.1.2016

KOTINURKISSA




Vastoin ajatusten arkeen paluusta pitkän joululoman jälkeen, kotinurkissa on sitten mennyt koko kuluva viikkokin. Eskarilaisen flunssa osoittautui erityisen sitkeäksi tapaukseksi, päiväkotiin ei ole ollut asiaa ja päivät ovat kuluneet verkkaisesti peiton alla lepäillen.

Tämä ylimääräinen "loma" on myös nostattanut esiin uuteen vuoteen kuuluvan puhdistautumisen tarpeen ja flunssapotilaan levätessä olen ennättänyt siivota muutaman kaapin. Erityisesti käsityökaapin eli kangas- ja lankavarastojen läpikäyminen on ollut terapeuttista ja samalla myös inspiroivaa. Tavarat ovat löytäneet sotkusta takaisin paikalleen, tilaa tuli runsaasti lisää ja itselle tarpeettomat materiaalit on mukava lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Ja nyt tekisi mieli aloittaa sen kymmenen uutta projektia!




On myös ollut aikaa kahlata uusimmat sisustuslehdet läpi ja vähän askarrellakin. Aulan lipaston päältä löytyy nyt isompi versio paperitimantista, joita joulukoristeeksi askartelin. Tein tämän pistekirjotuspaperista, jota olen kaapissa jo jonkin aikaa hautonut, tulipa viimein käyttöä sillekin.

Lipaston päällä on edelleen myös jouluksi ostamani iso havunoksa. Heti joulun jälkeen olin valmis heittämään tuon pihalle, mutta kun pahimman joulukyllästymisen yli pääsin, niin annoin sille vielä aikaa. Voi olla, että pian on aika sanoa sille hyvästit ja vaikka viimein kunnon talvea tässä eletäänkin, niin tilalle on saatava jo jotain keväisempää ja kevyempää.

Tuon uuden Avotakan kansi enteilee jo kevättä ja sairastelun ja harmaan sään jälkeen sitä alkaa jo vähän jotain piristystä kaipaamaankin. Ehkäpä siis huomenna alkavan viikonlopun kunniaksi kukkakauppaan.

-Piia

8 kommenttia :

  1. Odottelen tällä jo todella mielelläni kevättä, en malta odottaa että tulppaaniaika taas alkaa! Tämän vuoden flunssa on kyllä todella sitkeä, itsellänikin oli pelkkä nuha n. 3 viikkoa...

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, flunssa tuntuu olevan nyt todella sitkeässä ja vielä jatkuu... Tulppaaneja on jo paljon tarjolla, itse en vielä ole niitä ostanut, sen sijaan jotain muuta keväisempää tulikin jo hankittua! :)

      Poista
  2. Hei, satutko muistamaan mikä maalisävy teillä on kuvien seinissä? Mieheni on maalausvimmoissaan ja haluaa uutta samantyylistä sävyä. Teidän seinät näyttävät tosi hyvältä, joten.. Iso kiitos. Ritu (ja se ikean ja maalikaupan sivuilla surffaileva mies)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työhuoneessa oleva maali on Tikkurilan H484 ja aulassa V484. Ihan täydellisesti sävy ei kuvissa valitettavasti tule esiin kun valo on tällä hetkellä mitä on, mutta testaamalla kotonahan se selviää onko teille sopiva!
      Ja vähän olen kyllä kade noista miehen maalausvimmoista, meillä kun se on lähes poikkeuksetta minä johon se iskee, saati sitten jos Ikeasta puhutaan! ;D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se tosiaan on! Artekin Golden Bell nimeltään, Alvar Aalto on aikoinaan sen ravintola Savoyhin suunnitellut ja nykyisin sitä saa muutamassa eri värissä esim. Finnish Design Shopista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!