7.2.2019

IHANAT ILTAPALASÄMPYLÄT


Gluteenittomassa ruokavaliossa kaipaan aika ajoin ruisleipää ja tuolloin tuoreen, lämpimän ruisleivän tuoksu nostaa veden kielelle. Olen huomannut, että tattarin käyttäminen leivonnassa on itselleni lähinnä rukiin makua. Olenkin kokeillut erilaisia reseptejä, joihin olen lisännyt tattaria rukiisen maun aikaansaamiseksi. 

Leivän tai sämpylöiden leivonta ei ole vahvuuteni, mutta olen onnistunut nyt työstämään reseptin, jolla saa sisältä pehmeitä, päältä rapeita, ihanan maukkaita ja aavistuksen rukiin makuisia gluteenittomia sämpylöitä. 




GLUTEENITTOMAT ILTAPALASÄMPYLÄT


5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl ksantaania
1 tl suolaa
1 dl tattarijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
4-5 dl kaurajauhoja
1 rkl juoksevaa hunajaa


Sekoita keskenään tattarijauhot, kaurahiutaleet, vaaleat jauhot sekä kuivahiiva, ksantaani ja suola. Jotta kuivahiiva toimii, lämmitä vesi reilusti kädenlämpöä lämpimämmäksi, noin 42 asteiseksi. 

Lisää jauhoseos veden sekaan ja sekoita hyvin. Lisää tässä vaiheessa myös hunaja. Lisää vähitellen kaurajauhoja taikinan joukkoon. Taikinaa ei tarvitse varsinaisesti vaivata, hyvä sekoitus lusikalla riittää. 

Jätä osa kaurajauhoista sämpylöiden pyörittelyä varten. Pyörittele sämpylät kädessä runsaan jauhon avulla noin tennispallon kokoisiksi sämpylöiksi. Taikinasta tulee noin yhdeksän sämpylää. Paista 220 asteisessa uunissa noin 35 minuutin ajan.



Ihanaa herkkua ja erityisen maukasta iltapalalla teekupposen kera! Ja toki runsaalla voilla!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!