Jos minulla olisi enemmän omaa aikaa, käyttäisin siitä ehdottomasti ison osan käsitöihin. Käsityöt ovat toimineet minulle jo pitkään tapana rentoutua, sellaisena kevyenä terapiana. Oli se sitten neulomista, ompelua, askartelua tai jotain muuta, ei sillä niin väliä.
Viime viikonloppuna terapiaa tuli tupla-annos kun vietin lauantain sekä osan sunnuntaista rakukeramiikkakurssilla ystävän kera. Saven työstämisessä jos jossain on jotain hyvin terapeuttista. Keskittyessä intensiivisesti halutun muodon tekemiseen unohtaa helposti kaiken ylimääräisen. Ja kun ei ota lopputuloksesta stressiä se on myös valtavan hauskaa ja rentouttavaa.
Varsinkin rakun kanssa lopputulosta on turha stressata, sillä muodon jälkeen tulee vielä useampi polttovaihe ennen valmista esinettä. Lopullinen ulkonäkö rakulle tulee tulesta ja savusta ja riippuu niin pintakäsittelystä, polttoajasta, hapetuksesta ja monesta muusta, joka näin ensi kertalaiselle jäi vielä arvoitukseksi.
Se millaisia omista töistä lopulta tulee,
saa odottaa vielä muutaman viikon. Tuolloin työt viimeistellään ja
tehdään viimeinen polttovaihe, joka kuulosti valtavan jännittävältä.
Minulle kuitenkin itse tekeminen on melkeinpä lopputulosta tärkeämpää. Se, että saa käsillään jotain konkreettista aikaiseksi ja siinä samalla voi nollata aivojaan, on valtavan hieno tunne joka itsessään jo palkitsee. Vaikka ei sekään toki haittaa, jos näistä vielä keskeneräisistä maljakoista, oivatoikka-lookalike-pöllöistä ja muista mitä viiden kilon saviköntistä syntyi, tulisi lopulta jotain valtavan upeaa!
-Piia
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!